tiistai 24. syyskuuta 2013

Hans Keilson: Komedia mollissa

Vinkkaaja: Leena
  • Sivumäärä:175
  • Julkaisuvuosi:1947 (suomeksi 2013)
  • Juoni: Romaani sijoittuu natsien miehitysvallan alla olevaan Hollantiin. Pariskunta Wim ja Marie piilottavat ullakolleen juutalaisen "vieraan" Nicon. Romaanissa seurataan tätä ajanjaksoa.
Tämä kirja oli nopea lukea. Kirja ei myöskään itsessään herättänyt suuria tunteita. Asiat olivat ja tapahtuivat. Helppolukuisuutensa vuoksi tämä on kerrassaan mainio ns. välikirja. Kirja raskaampien kirjojen väliin. Kuitenkin tämä kirja koskettaa aiheellaan. Keilson oli itse juutalainen ja pakeni Saksasta  Hollantiin. Romaani onkin osittain Keilsonin omaan elämään perustuva. Olen lukenut kohtuullisen paljon kirjallisuutta koskien juutalaisten vainoja. Tämä kirja on sikäli mukava poikkeus, että tässä kukaan päähenkilöistä ei joudu keskitysleirille. Julmuuksia ei tule varsinaisesti esiin. Kirjan lukijalta kyllä oletetaankin myös, että tietää mitä toisen maailmansodan aikana tapahtui.

Kirjassa kuvataan myös hyvin pakenevien juutalaisten ristiriitaisia ajatuksia. Kiitollisuutta turvapaikasta, mutta toisaalta ärtymystä siitä, että osa ihmisistä sai jatkaa elämäänsä lähes normaalisti. Nicon ajatuksia ovatkin seuraavat:
Kun hän veti syvään henkeä, hänen suussaan maistui kaasu. Kyllä, kaasu! Hänen huoneensa oli täynnä kaasua. Hän sulki silmät ja hautasi pään tyynyyn. Mitä nuo toiset siitä ymmärsivät? Ja jos ymmärsivätkin - mitä se heille merkitsi? Tässä suojatussa, turvallisessa kodissa! Ettäkö suojatussa? Turvallisessa? Ja senkin jälkeen, kun he olivat ottaneet hänet tänne asumaan? Ei, ei, hän oli epäoikeudenmukainen.
Yhtälailla kirjassa oli pohdittu turvapaikanantajien Wimin ja Marien ajatuksia. Itsekkyyden ja epäitsekkyyden välillä palloilua. Toisaalta pelko paljastumisesta oli suuri, toisaalta taas tarve auttaa huonompiosaisia oli myös suuri. Toisaalta halusi epäitsekkäästi vain auttaa muita, mutta toisaalta halusi tehdä sen näkyväksi, että auttaa muita ja on näin hieman parempi ihminen.
Marie oli kuvitellut kaikessa hiljaisuudessa mielessään, kuinka he vapautuksen päivänä lähtisivät kolmisin käsikynkkää täältä heidän talostaan. Joka ikinen näkisi heistä heti, mikä Nico oli miehiään, sen näkisi hänen kalpeasta ihonväristään, sisällä kyyhöttäjän kalvakkuudesta, joka toisi hänen kasvonpiirteensä vain entistä korostetummin esiin. Miten naapureiden ja satunnaisten ohikulkijoiden silmät leviäisivät, kun Nico tulisi yhtäkkiä heidän talostaan ja kävelisi heidän kanssaan kadulla ympäriinsä. Se soisi heille pientä tyydytystä, jollaista jokainen uhrautuvat tarvitsee, pientä tyydytystä. Ja silloin tulisi tunne, että olisi - ihan pienenpieneltä osin vain - myös itse voittanut sodan.
Keilson tekee sikäli erikoisen ratkaisun, että Nico on jo kuollut heti romaanin alussa. Koko romaanin ajan on siis selvää, ettei Nico selviä. Loppupuolella kirjaa tulee hieman jännistystä siitä, että jäävätkö Wim ja Marie kiinni turvapaikan tarjoamisesta.

Kenelle? Välikirjaa kaipaavalle, historiasta kiinnostuneelle. Ihmiselle, joka haluaa lukea natsiajasta ilman keskitysleirien kauheuksia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.