torstai 3. lokakuuta 2013

Ulla-Maija Paavilainen: Kummitäti

Vinkkaaja: Petra
  • Julkaisuvuosi: 2011
  • Sivumäärä: 335
  • Juoni: Ansa ja Elina viettävät nuoruutensa yhdessä samalla maatilalla. Ikävät tapahtumat erottavat heidät vuosiksi, kunnes Elina haluaa katkaista vuosien puhumattomuuden ja selvittää asiat Ansan kanssa. Vuodet ovat kohdelleet heitä eri tavoin: Elina on menestynyt bisnessmaailmassa, Ansa elää vaatimatonta elämää. Voivatko kaksi näin päällisin puolin erilaista ihmistä ymmärtää toisiaan?

Olen lukenut viime aikoina haastavia ja yksityiskohdissa liiallisuuksiin meneviä kirjoja, joten tuntui helpottavalta lukea vaihteeksi romaani, jossa koko ajan tietää mistä puhutaan ja jossa tarinalla on selkeä kehityskaari ja kulku. Paavilaisen kirja on mielestäni malliesimerkki hyvästä lukuromaanista.

Tarinassa liikutaan kahdessa tasossa: toisaalta on nykyhetki, jossa Elinan isä on kuollut ja Elina haluaa selvittää asiat Ansan kanssa. Toisaalta molemmat naiset palaavat takaumissa menneeseen, joka purkautuu auki vähä vähältä muodostaen lopulta kokonaisen kuvan lukijalle. Kaikki ei ole sitä miltä se ensinäkemältä näyttää.

Paavilainen kuvaa onnistuneesti kahta niin erilaista persoonaa, Ansaa ja Elinaa. Henkilöhahmot ovat ehjiä ja kokonaisia. (Tiedättehän miten toisinaan kirjan päähenkilö jää etäiseksi tai puolikkaaksi? Tässä ei jäänyt.) Ansa ja Elina ovat inhimillisiä ihmisiä, vikoineen ja vahvuuksineen.
"Elinaa kiukuttaa. Miksei se puhu enempää, kokonaisia lauseita, jatka keskustelua? Vaietakseenko se tänne on matkustanut varta vasten, kököttää tuossa kuin paha muisto menneestä. Ihminen on luotu puhumaan.
Hän laskee häikäisysuojan alas, lokakuinen auringonpaiste, ilmastonmuutoksestako sekin on merkkinä. Parempi sekin kuin tuo pimeyden lähettiläs, sosiaalisen osaamisen miinusmerkki. Onko sen tarkoituksena vain sylkeä heidän perheensä päälle? Elina haparoi aurinkolasinsa ja työntää ne silmilleen."
Vaikka kirjassa kerrotaan sekä Elinan että Ansan elämästä, mieleeni jäi vahvemmin Elinan osuus. Hänen hahmonsa kirjassa ei ollut missään nimessä onnellinen ihminen. Tosielämässäkin kun ihminen voi huonosti, hän näkee helposti vain huonosti olevia asioita ympärillään ja siksi Elinan ajatusten lukeminen oli välillä uuvuttavaa. Se oli myös kirjan loppua kohden turhauttavaa: miten voi olla noin onneton ihminen, joka ei kuitenkaan tee mitään onnettomuudelleen. Elina oli saanut elämältään kaiken mitä toivoi, vain huomatakseen, ettei se tuonutkaan onnea.

Elinan nykyistä elämää kuvaa hyvin kirjan lause: "Tällaisen perheen he ovat kyenneet pystyttämään: taloudellisesti hyvinvoivan, yleisvalaistuksessa siistin, mutta kohdevaloja kestämättömän." Luulenkin, että Elinan elämä oli kirjassa saavuttamassa käännekohdan. Ymmärtääkseni tämä kirja oli itsenäinen jatkotarina Paavilaisen edelliselle kirjalle ja voikin olla, että Elinan tarina jatkuu vielä Paavilaisen tulevissa kirjoissa.

Elinan kautta Paavilainen kuvaa liike-elämää ja antaa siitä kaoottisen ja pinnallisen kuvan. Hän onnistuu myös liioittelemaan sopivasti sen absurdeja ja järjettömiä puolia ja siten ravistelemaan lukijoita. Vaikka olenkin itse saanut kaupallisen koulutuksen, tunnistin jo kauan sitten, että elämänsisällöksi bisnessmaailmasta ei ole. Moni kuitenkin kokee, että oravanpyörälle ei ole vaihtoehtoja. Ansan elämä tuo tälle kirjan aspektille hyvää vastapainoa ja se on monella tapaa aivan vastakohta Elinan elämälle.

Kirja loppuu toiveikkaasti ja viimeisiin lauseisiin kiteytyy kirjan tärkeä sanoma. Se liittyy siihen kuinka omalla suhtautumisella ja asenteella on ratkaiseva merkitys siihen miten asiat näkee ja kokee. Ja aina koittaa uusi aamu.

Kirja on oivallinen kaikille, jotka nauttivat hyvistä lukuromaaneista, ihmismielen kummallisuuksien pohtimisesta ja kehityskertomuksista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.