maanantai 7. lokakuuta 2013

Virpi Hämeen-Anttila: Päivänseisaus

Vinkkaaja: Leena
  • Julkaisuvuosi: 2009
  • Sivumäärä: 395
  • Juoni: Paula ja Erik tuntevat toisensa nuoruudesta. Sattumalta he törmäävät ja heidän välilleen kasvaa ystävyys. Myös rakkautta mietitään kovasti.  Paula on ammatiltaan muusikko ja Erik kirjailija. Kirja viliseekin termejä kummastakin maailmasta.

Tämä kirja on nimenomaan lukuromaani. En ole aiemmin lukenut Virpi Hämeen-Anttilan romaaneja, joten en osaa verrata tätä muihin. Kirja ei varsinaisesti vienyt mukanaan, mutta oli kuitenkin mukava lukukokemus. Tarina eteni ja sitä katseltiin vuoroin Paulan ja vuoroin Erikin näkökulmasta. Pidän tätä hieman kuluneena tapana tarkastella asioita, mutta toisaalta tässä kirjassa se toimi aika mukavasti.

Romaani on täynnä musiikin termejä ja itsessäni se herättikin jälleen pienoisen kaipuun klassisen musiikin pariin. Täysin klassista musiikkia harrastamattomalle romaani saattaa olla osin hieman raskasta luettavaa. Toisaalta itseni se sai muistelemaan (ja vähän googlaamaankin) erilaisia termejä.
Partituurissa on loputtomasti yksityiskohtia, vaihtuvia tunnelmia, sointivärejä, tekstuureja: paksuja akordeja - ne paksuimmat heti alussa -. vibrafonimaisia pizzicatoja, kitaratremoloita, humisevia trillejä, kromaattisten skaalojen ja arpeggioiden ryöppyjä.
Kirjassa puhutaan paljon ystävyydesta, parisuhteesta ja rakkaudesta. Mietitään eroja ja elämän eteenpäin menemistä. Muistellaan vanhoja haaveita. Loppuratkaisu oli mielestän hieman tylsän puoleinen, mutta toisaalta kirja on täynnä osuvia pieniä kohtia. Tai vähän suurempiakin.
Kaikki ihmiset ovat ansainneet kaiken onnensa, aina. Kaiken sen onnen, jota ei ole saatu riistämällä toisten onnea, he ovat ansainneet. Mikä saa minut epäilemään onnea? Kateus ja pelko. Kadehditaan paitsi itse onnea, myös kykyä olla onnellinen. --- Miksi onnelle asetetaan samat ehdottomat ja lapselliset vaatimukset kuin jumalalle -jos et ole kaikkivaltias, kaikkihyvä ja kaikkialla näkyvissä, et ole olemassa ollenkaan? Miksi onnelta vaaditaan takuut jatkuvuudesta, jotta sen uskottaisiin olevan totta? Miksi onnesta pitäisi edes puhua yksikössä? Eikö onni voi olla monta pientä onnea: tilkkutäkki, jota ihminen kokoaa tyytyväisyyden, ilon ja täyttymyksen neliöistä maailman tuulia ja myrskyjä vastaan?
Vaikkakin kirja oli juonenkäänteiltään kenties hieman tylsä, oli se kuitenkin valaiseva lukukokemus. Romaani johdatti ainakin minut katselemaan asioita itsestäni käsin. Miettimään omia parisuhteitani, omia haaveitani, unelmiani. Ja vaikka välillä olisin halunnut hieman ravistella päähenkilöitä, saivat he silti sympatiani.

Kenelle? Helppoa kirjaa kaipaavalle, pohdiskelua haluavalle, entiselle musiikin harrastajalle, melkeinpä kenelle tahansa vain.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.