perjantai 8. marraskuuta 2013

Alastair Reynolds: Muistoissa sininen maa

Vinkkaaja: Leena
  • Sivumäärä: 621
  • Julkaisuvuosi: 2012
  • Juoni: Eletään 2100-lukua. Avaruusmatkailu on osa arkipäivää. Akinyan suku on planeettojen välisen kaupankäynnin rautainen ammattilainen. Sukuun kuuluvat sisarukset Geoffrey ja Sunday eivät näe itseään osana suvun imperiumia, sen sijaan he molemmat kulkevat omia polkujaan. Kun suvun matriarkka kuolee, häneltä jää perinnöksi arvoituksellinen salaisuus. Geoffrey ja Sunday rupevat selvittämään salaisuutta ja ovatkin yhtäkkiä vaarassa monelta taholta.
Alastair Reynolds on jälleen onnistunut kirjoittamaan loistavan scifi-kirjan/avaruusoopperan. Kirja pitää otteessaan ja tarina on suhteellisen uskottava. Kirjan tapahtumat ovat 150 vuotta tulevaisuudessa, ja itse scifi-osuus on suhteellisen maltillinen. Kerrankin maapallolla on mennyt hyvin. Sodat ja nälänhädät on ratkaistu (tosin isoveli valvoo -systeemi on vähän turhankin kammottava mielestäni) ja onkin ollut sopiva aika laajentaa ihmisten elinpiiriä lähiavaruuteen. Kuitenkin vain lähiavaruuteen. Tapahtumat sijoittuvat pääasiallisesti Maahan, Kuuhun ja Marsiin. Mielestäni tämä Reynoldsin teos ei sisällä kovimman luokan fysiikkaa eikä vaadi mieletöntä scifin tuntemista. 

Kirja oli virkistävä myös siinä suhteessa, että maapallon ns. sisäiset valtarakenteet olivat muuttuneet. Afrikka on niin tieteen, teknologian kuin taloudellisen kehityksen kärjessä. Itse tarina oli mielestäni onnistuttu saamaan uskottavaksi. Tapahtumat ovat tarpeeksi lähitulevaisuudessa, jotta teknologian kehityksellä ei ole lähdetty iloittelemaan liikaa. Kehitys on suhteellisen maltillista ja menneisyyteen myös viitataan.
Mitään tällaista ei ollut olemassa, kun Eunice syntyi vuonna 2030. Raketteja, jotka singottiin avaruuteen kemiallisen moottorien avulla. Pari vanhentunutta avaruusasemaa, jotka oli pultattu kasaan tinapurkeista. Jalanjälkiä Kuun pinnalla, häiritsemättöminä kuudenkymmenen vuoden ajan. Jokunen kaliseva, koiranpeuntumainen robotti hortoilemassa Marsissa, muutama kauempana. Roskatynnyrin kannen kokoisia avaruusluotaimia matkalla kohti ulkoavaruuden pimeyttä.
Kirja vei mukanaan ja oli vaikuttava. Salaisuus purkautui pikku hiljaa auki ja seikkailu eteni. Teos on kolmiosaisen sarjan ensimmäinen osa, joten tietenkin lukuisia aukkoja jäi. Kirja on kuitenkin täysin mahdollista lukea itsenäisenä teoksena. Hieman itseäni ärsyttää se tapa, millä kirjassa selitettiin ns. ylikehittynyt teknologia. Olisin toivonut erilaista ratkaisua.

Kenelle? Tällä kirjalla voisi olla hyvä tutustua scifiin. Jos sen sijaan on scifin lukija ja on lukenut muita Reynoldsin kirjoja, olisi tämä kyllä mielestäni ehdottomasti luettava. Reynolds kuitenkin pyrkii lähestymään asioita hieman erinäkökulmasta kuin aiemmissa kirjoissaan.

2 kommenttia:

  1. Täähän olis sit loistava tunnustelukirja tämmöselle sci-fi-noviisille! Hyvä vinkki, täytyy käydä kirjastossa!

    Tiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa :). ...tosin mun scifi-lukemismäärillä voin tieten pahasti arvioida pieleen kirjan helppouden. Mutta ainakin se on huomattavasti helpompi kuin suurin osa niistä scifi-kirjoista, mitä luen nyt.
      --
      Leena

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.