lauantai 2. marraskuuta 2013

Juha Itkonen: Kohti

Vinkkaaja: Tiina
  • Julkaisuvuosi: 2007
  • Sivumäärä: 428
  • Juoni: Kohti-romaanin juoni kietoutuu yhden perheen ja sen kolmen perheenjäsenen ympärille. Kylmän laskelmoiva, mutta vanhuuttaan pehmenevä poliitikko Tapani Ansas lähtee romaanin alussa poikansa Jussin kanssa etsimään ja hakemaan takaisin Suomeen vuoden kadoksissa ollutta tytärtään Juliaa tsunamin pahoinpitelemästä Thaimaasta. Thaimaassa perheenjäsenet joutuvat kasvotusten menneisyydessä tehtyjen ratkaisujen kanssa, eikä se suju keneltäkään erityisen sujuvasti.
Tapahtumia kerrotaan kolmesta eri näkökulmasta: Tapanin, Jussin ja Julian. Henkilöt ovat alusta loppuun selkeitä ja luotu mustavalkoiseen asetelmaan, vaikka romaanin edetessä tapahtuukin sitä kuuluisaa ihmisenä kasvamista.

Tapani Ansas on siis suomalainen jo ikääntyvä poliitikko, joka on ennen poliittista uraansa tahkonut rahaa tekemällä töitä omassa yrityksessään ja yrityskaupoilla. Hän ei voi vastustaa rahan lisäksi naiskauneutta ja onkin sen takia aikanaan eronnut vaimostaan, Jussin ja Julian äidistä, Annelista. Anneli kuoli sittemmin rintasyöpään, mutta elää kuitenkin Tapanin mielessä yhä vahvana ja väkevänä - kaikesta heidän välillään olleesta kuonasta huolimatta.

Jussi Ansas on seurannut isänsä jalanjälkiä ekonomimaailmaan ja menestynytkin siellä vallan mainiosti isältään perityn kylmäpäisyyden ja riskinottokyvyn ansiosta. Myöskään hän ei voi pitää näppejään erossa kauniista naisista isänsä tavoin. Takaumien avulla käy selväksi, että nuorempana Jussi oli voittamaton eikä antanut minkään - tai kenenkään - seistä tiellään, kunnes tapahtui se, minkä piti olla mahdotonta: Jussi tapasi Suomessa elämänsä naisen, luokanopettaja Annan. Anna ja Jussi ovat toistensa Jing ja Jang, ja kirjassa Anna on se, joka on opettanut Jussille oikean elämän realiteetteja. Maailmassa on muutakin kuin raha, esimerkiksi tunteita, elämyksiä - ja se perhe, jota pakoon Jussi oikeastaan alunperin lähti opiskelemaan Lontooseen ennen Annan tapaamista.

Julia on selvästi tullut kuolleeseen opettaja-äitiinsä. Hän on aina puolustanut vihreitä ja humaanisia arvoja isästään huolimatta. Julialla oli Suomessa mies, Pekka,  ja kaiken piti olla hyvin Kirkkonummen anoppilan sunnuntaipäivällisine ja lapsihaaveineen, mutta elämä heitti kapuloita rattaisiin, ja Juliakin pakeni vaikeuksia ulkomaille. Kirjassa hän on asettunut Thaimaahan vapaaehtoiseksi auttamaan  tsunamin tuhojen korjaamisessa.

Ansaksen perheenjäsenet ovat vierautuneet toisistaan, ja vääriä valintoja ruoditaan Thaimaassa. Tapani, Jussi ja Julia yrittävät löytää uudestaan edes jonkinlaisen yhteyden toisiinsa. Välillä se tuntuu olevan mahdotonta menneisyydessä tapahtuneiden asioiden vuoksi.

Kohti-romaani valittiin Finlandia-ehdokkaaksi romaanin ilmestymisvuonna 2007, ja se voitti Nuori Aleksis -palkinnon vuonna 2008. Itkosen kieltä on kiitelty kovasti, ja huomaan kyllä itsekin, että Itkosen kielikuvat ja tunteiden, muistojen ja maisemien maalailu on romaanin yksi tärkeimmistä aspekteista.

"Optimisti, Julia ajattelee, Pekkakin on optimisti. Hiljaisemmalla, suomalaisemmalla, astetta kyynisemmällä tavalla kuin Wes, mutta optimisti yhtä kaikki. Ahdistava ajatus: että hän muka, joka paikassa tarvitsisi viereensä jonkun, joka piristäisi häntä kuin pientä lasta.

Minä halusin rakastua. Ei, minä halusin rakastaa. Minä en pelännyt yksinäisyyttä mutta minä halusin rakastaa, rakastuin, rakastin. Ja Pekka oli painava, Pekka oli tosi: Pekka oli puoliksijuotuja jugurttitölkkejä ja hieltä haisevia lenkkivaatteita ja hammastahnajälkiä lavuaarissa. Pekka oli paino, vastapaino - kohdalta jossa Pekka makasi patja painui kuopalle.

Me kaksi vastaan maailma, mennä mukaan siihen kuplaan. Mennä mukaan siihen ihanaan kuplaan, laskea suoniinsa se huume: maata sängyllään ihan tavallisena iltana ja nähdä koko huone, koko maailma, koko tuleva elämänsä toisin. Julia muistaa, hän makaa sängyllä, Pekka makaa lattialla; Pekka aitajuoksijan asennossa retkottaa Torkkelinmäen kämpän lattialla ja haastaa hänet katseellaan."
Kuitenkin nyt tulee mutta. Olen yrittänyt lukea romaania joskus jo aikaisemmin, mutta pääsin vain puoleen väliin, kun tuskastuin ja luovutin. Tuhoaako Itkosen vahvuus, kielellä leikittely ja kuvailu, itsensä, jos sitä on liikaa? Mielestäni ehdottomasti kyllä. Romaani on pitkä, ja se kertoo vain muutamasta päivästä. Teoksen rakenne perustuu takaumiin ja ihan liian pitkiin kuvailujaksoihin.  Pidän kyllä siitä, että romaaneissa käytetään kuvailua, mutta niin kuin kaikessa, liika on liikaa. Jos yhtä biljardipeliä  pelataan kahdentoista sivun verran, raja on mielestäni ylitetty. Myöskään osa takaumista ei vie romaania eteenpäin, ja se tekee Kohti-romaanista hieman junnaavaa. 

Onko anteeksianto mahdollista? Voiko ihminen kääntää menneisyydelle selkänsä ja paeta uusiin maisemin? Mikä saa niinkin lujan yksikön kuin perheen hajoamaan? Mikä elämässä on loppujen lopuksi tärkeää? Onko aitoa lojaaliutta olemassa? Miten ihminen voi olla yksinäinen, vaikka hänellä olisi perhe? Näitä asioita Itkonen pyörittelee romaanissaan. Teemoiltaan teos onkin hyvä ja puhutteleva. Lukija pääsee kokemaan tunneskaalansa monia osia läpi, ja aihe on kaikille taatusti tuttu: perhe. Niitä vain on monenlaisia.

Suosittelisin kirjaa sellaisille lukijoille, joille nopearytmiset tapahtumat eivät ole pääasia vaan tunnelmat ja asioiden kuvailu. Lukijan on oltava tietyllä tapaa kärsivällinen, että hän saisi romaanista irti kaiken mahdollisen.

Teoksen lopussa Jussin muistellessa kuollutta äitiään Anneli sanoo jotain, joka mielestäni kiteyttää tämän romaanin ja antaa ajattelemisen aihetta. Rakkaus on tärkeintä siitä huolimatta, että välillä se on vain niin hemmetin vaikeaa.

"Mutta se mikä tekee kipeää ei ole kuolema, kipeää tekee rakkaus. Tekee kipeää rakastaa näin paljon ja lähteä silti. Rakastaa sinua. Rakastaa Juliaa. Monia muitakin ihmisiä. Rakastaa elämää. Rakkaus se on joka tekee kipeää. Mutta rakastaen minä silti mieluummin menen, rakastaen, rakastettuna." 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.