lauantai 14. joulukuuta 2013

Reidar Palmgren: Jalat edellä

Vinkkaaja: Tiina

  • Julkaisuvuosi: 2001
  • Sivumäärä: 206
  • Juoni: Kirja kertoo erään perheen tarinan siitä perinteisestä: Aviopari on ajautunut monen avioliittovuoden jälkeen valovuosien päähän toisistaan ja sinnittelee yhdessä vain alakouluikäisen poikansa tähden. Perheen isä Risto on päätynyt kokeilemaan ruohoa myös aidan toiselle puolelle ja pakoilee ankeita kotiolojaan työhönsä. Sitten alkaakin sattua ja tapahtua mitä merkillisempiä sattumuksia, ja siihen ne perinteisen tarinan piirteen loppuvatkin. Lukijaa viedään mitä erikoisimpiin ja pelottavimpiin tilanteisiin, eikä hän aina tiedä, mikä on totta ja mikä tarua.

Jalat edellä -romaani on yksi erikoisimmista lukemistani kirjoista. Surrealistiseen
tapaan kirjoittanut Palmgren sekoittaa niin taitavasti toden ja tarun toisiinsa, että lukija ei useinkaan huomaa, mihin toinen loppuu ja mistä toinen alkaa.

Päähenkilö Risto on kiireinen yrittäessään pitää tyytyväisenä sekä rakastajattarensa että kollegansa asianajotoimistossa. Vain  hänen vaimonsa Katja ja heidän poikansa Tero jäävät vaille huomiota, ja Tero joutuu usein vanhempiensa riitojen syyttömäksi välikappaleeksi. Mutta kun se elämä vain on niin hankalaa: Ristoa ei kiinnosta ja Katjaa väsyttää. Mutta sitten tapahtuukin jotakin järkyttävää, ja samalla järkkyy Riston mielikin. Lukija tulee epäluuloiseksi tapahtumien kulusta, sillä ei voi tietää, tapahtuvatko ne Riston päässä vai ihan oikesti.

" - Saatanan... saatanan paska! Kato ny mitä sä teit, senkin idiootti, hän huusi, mutta ääni sortui, häntä alkoi heikottaa ja hän putosi polvilleen. 
- Ei se poikki ole, Risto sanoi ja lähti konttaamaan kohti. - Se on vaan sijoiltaan. Näytäs.
Ennen kuin Katja ehti tajuta mitä oli tapahtumassa, Risto oli tarttunut häntä pikkusormesta lujalla otteella. Kauhu valtasi Katjan ja hän alkoi vapista. 
- Älä, älä Risto kiltti, älä. Et tee sitä, et! Et jumalauta väännä!
Risto käänsi Katjan sormea nopealla liikkeellä. Kuului hiljainen, pehmeä 'knak'  kun luu katkesi. Katja parkaisi, ja lyyhistyi sitten tiedottomana hiekalle. Risto katsoi häntä ihmetellen ja sylkäisi suullisen verta, kuolaa ja oksennuksen rippeitä. Sitten hänelle kirkastui.
- Mä väänsin varmaan väärään suuntaan. Johan nyt! hän sanoi Katjalle, kun tämä alkoi virota.
- Vahinko se oli. Oksenna, se helpottaa, mä tiedän. 
- Ole hiljaa. Enkä varmasti oksenna. Mä jätän sut, otan eron. Mä ilmotan susta poliisille, senkin paskiainen. 
Katja nieli itkuaan ja piteli kättään, joka alkoi turvota. Risto kompuroi pystyyn.
- Juu se on varmaan parasta, hän sanoi asiallisesti ja pyyhki hiekan kämmenistään takinliepeisiin. - Kuule, mä taidan tietää jo ostajankin meidän asunnolle. Jos se laitetaan myyntiin nyt, siitä saa parhaan hinnan. 
Katja havahtui.
- Mitä sä oikein sanoit?
- No, siitä asunnon myynnistä mä vaan.
- Mitä? Mikä ihminen sä olet?
- Älä nyt, onhan tässä jonkun oltava aikuinen."

Kirjan luettuani en vieläkään ollut varma, mikä oli todellisuutta ja mikä harhaa. Teos on erikoisuudessaan ravisteleva ja mielenkiintoinen, ja kirja jää pyörimään mieleen. Teoksen kaoottisuus luo pelottavan kysymyksen: Mistä me loppujen lopuksi kukaan tiedämme, mikä on todellisuutta?

Riston oudot reagoinnit eri tilanteisiin saavat lukijan epäuskoisen ihmetyksen valtaan - mikä lienee ollut Palmgrenin tarkoituskin. Kerronta on toteavaa, ja kirjoittaja tarjoaa lukijalle järkyttävää mustaa huumoria ilman varoitusta.

Suosittelisin Jalat edellä -kirjaa sellaisille lukijoille, jotka ovat lukeneet jo kaikenlaista ja haluavat jotakin uutta ja erilaista. Tosikoille en tätä teosta suosittele, sillä huumoriveikonkin suu loksahtaa välillä auki.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.