sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Marjo Niemi: Miten niin valo

Vinkkaaja: Tiina

  • Julkaisuvuosi: 2008
  • Sivumäärä: 188
  • Juoni: Kirjassa äänensä saa kuuluviin kolme päähenkilöä: Anni, Katariina ja Päivikki Siven. Jokaisella on omat elämänsä, täydelliset ja vähemmät täydelliset. Epäonnisen sattuman vuoksi naiset joutuvat kohtaamaan toisensa - ja samalla itsensä - sairaalan ankeassa ympäristössä. Sen jälkeen mikään ei ole enää entisensä.

Miten niin valo -romaanin Anni on vähän alle 30-vuotias tehokas suorittaja, jonka elämä näyttää ulkoisesti mahtavalta: on hieno espoolainen koti, rahakas työ, avioliitto ja jumpissa treenatut pakarat. Kulissit rapisevat kuitenkin alas, kun Annin mies jää kiinni pettämisestä ja Anni romahtaa. Hän makaa asunnon lattialla kaksi viikkoa pääsemättä ylös, ja tästä tapahtumasta koko kirja alkaakin. Jonkun lopetus on jonkun muun alku. Kaikesta sekaisin oleva Anni hyppää väärällä hetkellä auton rattiin, ja kohtalo on sinetöity.

Katariina taas on taiteilija, jonka elämänhallinta on täysin hukassa. On tullut pokailtua vääriä miehiä ja läträttyä alkoholilla. Pelko huomisesta ja elämästä yleensä ajaa Katariinan valvomaan yöt ja sulkeutumaan kotiinsa. Kun Katariina saa vihdoin väännettyä itsensä ulos, jokin paha pääsee kuin pääseekin iskemään.

Päivikki Siven on jo vanhempi ylilääkäri, joka on omistanut koko elämänsä kylmille faktoille, uralleen, mahtavalle talolle ja  hienoille vaatteille. Kovan työn tuloksena on saavutettu  ulkoisesti enemmänkin kuin kelpo elämä, ja kaikki häririötekijät (kuten tunteet) on työnnetty taka-alalle. Sitten eräänä päivänä Sivenin työvuorolla hän tapaa kaksi naista, jotka saavat Sivenin kyseenalaistamaan täydellisen elämänsä.

Romaanin sanoma iskee suoraan tällaisen 30-vuotiaan elämäänsä rakentavan alitajuntaan. Vaikka ympäristön odotukset olisikin tyydytetty, mitä tapahtuu ihmiselle itselleen? Teemana onkin se, miten helposti ihminen, ja varsinkin nainen, eksyy odotusten täyttämässä yhteiskunnassa. Se, että koulut on hoidettu hyvin, omistusasunto ja aviomies löytyvät sekä rahakas ura rullaa hyvin eteenpäin, ei välttämättä tuokaan onnen avaimia omistajansa kouraan. Jotain oleellista saattaa jäädä uupumaan: ihminen itse aisteineen ja paljaana itsenään.

"Siven kysyy, oliko Annilla jotakin visioita elämästä, ja Anni näkee itsensä ylpeänä ylioppilashattu päässään, sellainen katse silmissä että Kauppakorkeakoulun ovet menevät säpäleiksi.
Siven sai kaiken minkä visioi ja on siitä vihainen. Siven miettii syyllistä, miettii ja miettii eikä löydä."

Kirjasta voi löytää myös feministisen puolen, sillä se kritisoi naisen asemaa suomalaisessa yhteiskunnassa. Sen sijaan, että Niemi syyttäisi asemasta miehiä, hän asettaakin syytetyn penkille naiset itsensä.

"Maailmassa toimii mafia. Mafian virheistä  huolehtivat suvun naiset, te tulette paikalle, hävitätte aseet, puhdistatte veren kokolattiamatosta, hiukset lavuaareista, sperman lakanoista, sormenjäljet katkaisijoista, ovenkahvoista, vaiennatte silmnnäkijät tai tapatte,kaivatte maata kaupunkien reunoilla. Te olette niitä, jotka tulevat paikalle kun jokin on mennyt peruuttamattomasti reisille, te tulette kelaamaan aikaa ja kaivertamaan sen vinyyliin uuden historian. Te teette näin, jotta miehiin kohdistuva valo ei häiriintyisi tai leviäisi miesten ulkopuolelle."

Kirjailija käyttää mielenkiintoistaa kieltä. Tosin se saattaa jakaa lukijat kahteen eri leiriin: niihin, jotka pitävät ajatusvirrasta ja niihin, joita epäselvä ilmaisutapa häiritsee. Itseä ajatusvirta ei häirinnyt, sillä sitä ei ollut liikaa ja se puolusti omaa paikkaansa autenttisuuden tuomisessa tekstiin. Niemi käyttää myös nykyään harvinaista metatekstiä ja tuo oman itsensä kirjailijana tekstiin kommentoimalla esimerkiksi suhtautumistaan henkilöihin.

Suosittelen Miten niin valo -kirjaa noin 30-vuotiaille naisille, tai miksei myös vanhemmille. Romaani saa ajattelemaan, onko oman elämän suunta menossa oikeaan suuntaan vai häivyttääkö tahattomasti koko ajan itseään enemmän ulkoisten asioiden taakse pitämällä vain muut tyytyväisinä. Aina herätykseen ei välttämättä tarvita suurta katastrofia niin kuin kirjassa.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.