sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Marjane Satrapi: Persepolis - iranilainen lapsuuteni

Vinkkaaja: Tiina

  • Julkaisuvuosi: 2000 - 2001
  • Juoni: Sarjakuvaromaani Persepolis - iranilainen lapsuuteni sijoittuu entiseen Persiaan, nykyiseen Iraniin. Kirjailija Marjane Satrapi kertoo omaelämäkerran muodossa, millaista oli elää poliittisesti epävakaassa maassa 1980-luvulla. Ihmiset yrittivät parhaansa mukaan elää arkea, mutta näin länsimaalaisen näkökulmasta rajut mielenosoitukset, vallankaappaukset ja kiristyneet säännöt siitä, miten esimerkiksi naisten tuli elää hunnutettuina, eivät  ole arkea vaan kaaosta.  

Persepolis- iranilainen lapsuuteni -sarjakuvaromaani käsittelee siis Irania 1980-luvulla. Tapahtumia tarkastellaan silloin 10-vuotiaan Satrapin silmin. Satrapin oma  perhe oli edistysmielinen, ja Marjane saikin elää moneen muuhun verrattuna melko vapaata elämää. Tai vapaata elämää siinä mielessä, miten se poliittisesti tulenarassa valtiossa oli mahdollista. Onneksi kotona sai heittää huivin nurkkaan ja katsoa vanhempien iloisia juhlia, joissa oli myös alkoholia mukana. Tosin riskinä oli aina paljastuminen ja sitä kautta kammottavat rangistukset...

Sarjakuvan alussa kirjailija paljastaa haluavansa profeetaksi ja ilmaisee tämän myös koulussa, jossa tätä ei tietenkään katsota sopivaksi. On hauska lukea, miten Satrapin vanhemmat useamman kuin kerran joutuvat koululle opettajan kanssa palaveeraamaan lapsen käytöksestä, aivan niin kuin missä tahansa muuallakin voisi tapahtua. Tosin tässä erona ovat asiat, joihin koulussa puututtiin. Satrapin vanhemmat  saivat välittömästi sympatiani puolelleen puolustaessaan tytärtään ja tämän vapautta ja kiivasta oikeudentuntoa. 

Sarjakuvassa vanhemmat osallistuvat useisiin mielenosoituksiin, joissa he ajavat edistysmielisiä asioita. He kannustavat omaan ajatteluun ja vapauteen, vaikka monet heidän samanmieliset sukulaisensa ja ystävänsä joutuvat vankilaan, kidutetuiksi ja murhatuiksi.

Muutaman vuoden aikana maan tilanne kiristyy niin pahaksi, että vanhemmat päättävät lähettää 14-vuotiaan tyttärensä Itävaltaan turvaan. Tähän päättyy myös tämä ensimmäinen osa.

Satrapin kuvitus on hyvin yksinkertaista ja mustavalkoista. Tämä kuitenkin mielestäni keskittää lukijan huomion itse asiaan eli siihen, mitä Iranissa oli tuolloin meneillään, millainen historia sillä on ja miten ihmisiä kohdeltiin, siis inhimilliyyteen. Pidän paljon siitä, että poliittinen tilanne esitellään tavallisen ihmisen näkökulmasta. Vaikka väkivaltaa oli paljon ja siitä olisi saanut tehtyä erityisen vaikuttavia kuvituksia, kirjailija ei lähde tähän.

Erityisen hyvin mieleeni jäivät Satrapin kahdenkeskiset kuvitellut keskustelut jumalansa kanssa, ja siinä jumala kuvataan lämpimänä ja huolehtivana isähahmona, jolle saattaa suuttuakin ja toivottaa tämän sinne, minne auriko ei paista.

Täytyy myöntää, että en ole lainkaan sarjakuvien lukija. Aku Ankat ovat toki tulleet tutuiksi, mutta genrenä sarjakuvat ovat jääneet hämärän peittoon. Tartuin Persepolis-sarjakuvaan melkoisen epäilevästi, mutta vola, lukuelämäys olikin nautinnollinen - ja yllättävän syvällinen! Olen pitänyt sarjakuvia monen muun tapaan hiukan hömppänä ja helppona itsensä viihdyttämisenä, mutta mitä vielä! Persepolis osoitti, että sarjakuva voi käsitellä hyvinkin vaikeita asioita ja olla todella ajatuksia herättävää - aivan niin kuin hyvät romaanitkin.

Suosittelen sarjakuvaa oikeastaan ihan kaikille. Persepolis on helppo väylä sukeltaa sarjakuvien maailmaan varsinkin sellaiselle, joka ei ole aikaisemmin juuri sarjakuvia lukenut ja joka pitää lajia melko pinnallisena.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.