keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Mia Kankimäki: Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin

Vinkkaaja: Petra
  • Sivumäärä: 380
  • Julkaisuvuosi: 2013
  • Juoni: Kustannustoimittajana työskennellyt 38-vuotias kirjoittaja turhautuu elämäänsä, ottaa vuorotteluvapaata ja lähtee Japaniin tutkimaan 1000 vuotta sitten eläneen hovinaisen kirjoittamaa päiväkirjaa.
Tämä on pitkästä aikaa jo toinen kirja, jonka ensimmäiset sanat vangitsivat mielenkiintoni heti kättelyssä (ensimmäinen kirja oli Roope Lipastin Rajanaapuri, josta kirjoitin teille viimeksi). Kirja alkaa näin:
Tästä se alkaa.
Olen elämääni kyllästynyt. Olen niin tylsistynyt, että kuolen. Olen niin tylsistynyt, että voisin kuolla, jos jaksaisin ja viitsisin.
Seuraavaksi Kankimäki kertoo arjestaan ja miten samanlaiset päivät seuraavat toisiaan. Hänelle selkenee, että jotain on tehtävä. Tästä alkaa seikkailu, joka vie hänet, japania osaamattoman ihmisen, Kiotoon, jonne hän saa kipinän lähteä tutkimaan Sei Shonagonin 1000 vuotta sitten Heian-kaudella kirjoittamaa erikoista kirjaa. Sein elämästä tai syistä kirjoittaa kirjansa ei tiedetä enää kovin paljoa ja jäljellä on vain erilaisia spekulaatioita ja arvauksia. Tämän Kankimäkikin pettymyksekseen pian huomaa.

Sein kirjoittama kirja on erikoislaatuinen, eräänlainen blogin esiäiti. Se koostuu kolmenlaisista teksteistä: pikkutarkoista kuvauksista hovin seremonioista, Sein päiväkirjamerkinnöistä sekä lukuisista listoista. Listat ovat juuri se asia, johon Kankimäki Sein kirjassa vuosia sitten ihastui. Niitä on kymmeniä ja ne käsittelevät hyvin erilaisia asioita, esimerkiksi jokia ja vuoria sekä masentavia ja hurmaavia asioita. (Myös asioita, jotka saavat sydämen lyömään nopeammin, josta tuli Kankimäen kirjan nimi.)

Kirjassa seurataan muutaman vuoden ajan Kankimäen tutkimusmatkaa ja kirjoitustyötä Japanissa, Suomessa, Thaimaassa, Lontoossa ja Normandiassa. Tutkimuksen tulokset Kankimäki raportoi päiväkirjanomaisesti ja tarinan keinoin, minkä ansiosta teksti on todella mielenkiintoista ja painavasta asiasisällöstään huolimatta helppolukuista. Hän myös tuo Heian-kauden ilmiömäisellä tavalla läsnäolevaksi nykyhetkeen vertaamalla sen ajan tapoja meidän tapoihimme. Heian-kaudelle oli muun muassa ominaista asioiden ilmaiseminen kauniissa waka-runomuodossa, jota hän vertaa tekstiviestin 160 merkkiin.

Heian-kausi oli erikoinen siinä mielessä, että silloin estetiikkaa ja kauneutta arvostettiin hovissa ylitse muiden. Samaan aikaan kun Euroopassa käytiin verisiä valloitussotia aika Heian-kauden hovissa "kului runoja kirjoittaen, musisoiden, vaatevalintoja pohtien, maalauksia ihaillen, jousiammuntakilpailuissa ja rakkausseikkailuissa taitoja mitellen".
Arkielämässä oli myös useita tilanteita - esimerkiksi matka maaseudulle tai ensilumi - jolloin kykenemättömyys tuottaa tapahtumasta soveliasta runoa oli vakava etikettivirhe. Aateliston elämä oli runoilla rytmitetty, eikä yksikään tärkeä tapahtuma ollut täydellinen ilman sitä. Hallinnon virallisia asioita saatettiin hoitaa runomuotoisilla viestiketjuilla, jopa niin, että alkuperäinen asia pääsi runoilun huumassa unohtumaan. Kyky laatia runoja oli elinehto jokaiselle itseään kunnioittavalle miehelle ja naiselle - lisäksi taidokas runo oli usein nopein (tai ainakin arvostettavin) tie naisen sydämeen tai ylennykseen.
Tärkeä osa kirjassa ovat Kankimäen "päiväkirjamerkinnät" ja kertomus siitä miten elämä vieraassa kulttuurissa sujuu. Kankimäki oli Kiotossa myös Fukushiman ydinonnettomuuden aikaan ja se kohta kirjassa on dramaattinen. Hän kuvaa tiedon puutteen aiheuttamaa ahdistusta ulkomaalaisten keskuudessa elävästi. Kukaan ei tiedä mitä tulee tapahtumaan ja onko Kiotossa turvallista vai ei. Jokainen pohtii Japanista poistumista ja Naritan lentokentällä myydään halpoja yhdensuuntaisia Escape the Earthquake -lippuja Hongkongiin.
Puhun vanhempieni kanssa, tunnelma on jo melkein riitaisa. Jonna käskee tekstarissaan tulemaan pois. Hx, mielipidebarometrini ainoa vastapooli, tekstaa, ettei hän ainakaan lähtisi vaan kirjoittaisi kuin hullu. Menen vessaan ja huomaan yhtäkkiä itkeväni. Ilmeisesti alan olla lopussa. Marcos tulee kotiin ja kertoo päättäneensä lähteä.
Lopulta Kankimäki lähtee muutamaksi viikoksi Thaimaahan.

Pidin valtavasti Kankimäen kirjoitustyylistä, joka tekee hänen tekstistään elävää ja mielenkiintoista. Hän onnistuu luomaan vaikutelman, että hän kirjoittaisi pelkästään omaksi ilokseen päiväkirjaa ja välillä kirjeitä Seille. Tekstistä välittyy samaistuttavasti hetkien tunnetilat ilman uuvuttavia kuvailuja. Muutenkin samaistuin kirjailijaan ja harmitti, kun kirja loppui. Tulenkohan itse tekemään jotain vastaavaa kymmenen vuoden päästä...

Muutama sana valitsemistani tunnisteista, joita tuli poikkeuksellisen paljon. Mitä pidemmälle kirjoitin tätä postausta, sitä enemmän tunnisteita tuli määriteltyä. Kirja on määrityksellisesti tietokirja (Kankimäki sai apurahoja sen kirjoittamiseen), mutta se on myös matkakirja, joka kannattaa lukea, jos aikoo Kiotoon. Halusin antaa tunnisteeksi myös elämäkerran, sillä tämä on muutaman vuoden ajalta tavallaan myös Kankimäen kehityskertomus, jossa hän pohtii menneisyyttään, elämäänsä ja sen suuntaa. Vaikka Kankimäen kieli ei ole sillä tavalla kaunista kuin esimerkiksi Riikka Pulkkisen, tämä kuuluu myös kauniin kirjallisuuden luokkaan. Hänen kielensä on mielestäni poikkeuksellisella tavalla elävää ja suomenkielen mahdollisuuksia on käytetty siinä monipuolisesti hyväksi. Lisäksi kirja on itsessään esteettisen kaunis ja tekstin asettelussa on nähty vaivaa. Arvostan.

Tämä kirja kannattaa lukea, jos on viehättynyt estetiikasta ja japanilaisesta kauneudesta, Japanista maana tai Japanin historiasta. Kirja on oiva tietopaketti Japanista ja Heian-kaudesta. Sen lisäksi suosittelen tätä rohkaisuksi kaikille varovaisille, joita kiehtoo tehdä jokin suuri elämänmuutos.

2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.