sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Hanna-Riikka Kuisma: Valkoinen valo

Vinkkaaja: Tiina

Julkaisuvuosi: 2013
Sivumäärä: 264
Juoni: Kirjan tapahtumat liittyvät Marian ja neljän muun ihmisen enemmän tai vähemmän kivun täyttämään elämään. Kaikki tiet vievät Marian kotiin, ja lopuksi monimutkainen ihmissuhdekuvio aukeaa dramaattisine seurauksineen.

Maria on runoilija, joka on linnoittautunut kotiinsa. Hän kärsii kroonisista, sietämättömistä kivuista ja on
luonut kotiinsa oman öisen maailmansa, joka pysyy hänen hallinnassaan. Muu ei sitten juuri pysykään. Marian koti on kuin apteekki, ja Maria itse hyörii kaiken keskellä pillerin pyörittäjänä, ja hänellä on joka tilanteeseen lääke, vaikka aina edes pilleri ei leikkaa kivulta terävintä kärkeä pois. Hänellä on suhde varattuun mieheen Luukakseen, ja hän onkin ainut, jonka Maria päästää lähelleen. Muita kohtaan hän onkin lähinnä ylimielinen.

Luukas taas on graafikko, jolla on hieno työ, asunto ja elämä - vaikka ei oikeasti olekaan. Luukaksen vaimo Lyydia on kotirouva, joka ei käynnisty ilman alkoholiannosta ja jonka terveys rapistuu, vaikka Lyydialla onkin kaikki maailman tieto parantavista henkisistä voimista ja yrteistä. Luukas taas ei voi sietää sairauksia ja heikkouksia, vaikka niitä on hänellä itselläänkin.

Viimeinen sopankeittäjä on Johannes, joka tuntee Marian nuoruudesta. Hän saapuu viimeisillä alkoholistin voimillaan sairaan äitinsä luo synnyinkaupunkiinsa ja hämmentää ympräistöön olemalla vain oma hankala ja huollettava itsensä.

Romaanin edetessä romaanin kaikkien henkilöiden elämät liittyvät klassisesti toisiinsa, ja vaiettuja salaisuuksia paljastuu. Kirjan loppu on avoin, ja lukija jää miettimmän, miten Marialle lopulta käy. Kaikki pyörii kivun ympärillä, ja Maria kuvaileekin sitä hyvin.

"Kivulla ei ole sanoja, Maria kirjoittaa. Kaikki verbaaliset kuvaukset ovat vain kaikuja. Joku on sanonut, että kivun kieli on hiljaisuus. Siitä Maria on eri mieltä. Kipu on sanaton, mutta ei läheskään aina äänetön. Särky kirkuu ja karjuu ja narskuttaa hampaat luujauhoksi, raapii liitutaulua kynnet murskaksi ja raastaa lautasta metallisella voiveitsellä. Kumisee ukkosena lihaksiin, iskee salamaa luihin, peruskallion rouhinta jytisee kolisee humisee, järisee jyrisee ulvoo; tinnitus, joka lävistää pään ohuena sukkapuikkona, raajat ja sisäelimet piikinterävillä parsinneuloilla. Kaikkein pahinta on kun kipu on täysin vaiti, hiljaisuus on silloin pelkkä valkoinen valo, suu auki jähmettynyt huuti, kovempi kuin yksikään ääni maailmassa. 

Vaikka Marian loppu ei välttämättä ole ruusuinen, hänen ylimielisyytensä ja surun ja kivun jalostama pyhä kärsimyksensä lähinnä ärsyttää eikä herätä ainakaan lopussa sympatioita. Kivulla on monesti kahdet kasvot, ja sen huomaa myös Marian hahmosta: vaikka hän kärsii hirvittävistä kivuista, omalta osaltaan hän on tehnyt siitä syyn nostaa itsensä kaiken maallisen yläpuolelle, ja tuntuu, että hän osittain myös nauttii siitä. Marian hahmossa voikin nähdä goottivaikutteita kuoleman romantisointeineen, yöllisine miljöineen ja mustine väreineen.

Kirjailija kuvailee hyvin eri tunnetiloja, ja kivun ja tuskan kuvailemisen tehokeinoksi Kuisma käyttää paljon intertekstuaalisuutta. Raamatusta sekä laulujen ja runojen sanoista on otettu paljon otteita ja esimerkiksi nimiä. Romaanin kieli onkin mielenkiintoista, vaikka jossain kohdissa tuntuu, että kielellistä ilotulittelua on liikaa. Siitä huolimatta, että Valkoinen valo pyörii jatkuvasti kivun ympärillä, romaanin teema on mielestäni rakastamisen vaikeus ja ihmisten selviytyminen. Jokainen luo itselleen omat puitteensa ja tavoitteensa, ja niistä täytyy vain selvitä.

Kenen sitten kannattaisi tarttua kirjaan? Ei ainakaan helposti ahdistuvan. Sinä, jota synkkyys ja tuska kiehtovat, go for it.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.