perjantai 14. maaliskuuta 2014

Pauliina Rauhala: Taivaslaulu

Vinkkaaja: Leena
  •  Sivumäärä:281
  • Julkaisuvuosi: 2013
  • Juoni: Taivaslaulu on tarina nuoresta lestadiolaisparista: Viljasta ja Aleksista. 9 vuotta tutustumisen jälkeen Viljalla ja Aleksilla on 4 pientä lasta ja elämä tiettyjen rajojen sisällä on käynyt raskaaksi. 
Tämä oli kirja, jonka lukemista mietin kauan. Tunnen itsen paljon vanhoillislestadiolaisia ja olen myös lapsuudessani viettänyt paljon aikaa maisemissa, joissa vanhoillislestadiolaisuus on erittäin näkyvää. Päätin kuitenkin ottaa riskin ja lainata kirjan kirjastosta 7 vrk:n lainaan. Ja kannatti kyllä. Tämä oli kirja, joka piti otteessaan. Kirja, jonka lukemiselle järkkäsin tietoisesti aikaa. Ja 7 vrk riitti lukemiseen kevyesti (minulla, jolla nykyään tuottaa tuskaa järjestää lukemiselle aikaa ylipäätänsä).

Tämä kirja piti otteessaan. Pidin kirjan kielestä, ja myös tarinasta. En voi oikein samaistua Viljaan tai Aleksiin, mutta pystyin kyllä hyvin kuvittelemaan heidän elämänsä. Tämä kirja oli kuvaus vanhoillislestadiolaisuudesta, kuvaus ehkäisykiellosta, kuvaus yhteisön paineesta, kuvaus paineiden kasaantumisesta ja henkisestä romahtamisesta. Mutta tämä oli myös kaunis rakkaustarina.
Istutaanpa yhdessä keinuun ja mietitään, Vilja sanoi, ja hänen kasvoillaan oli se ilme, jonka nähdessään Aleksin teki mieli istua kaikkein lähimmäs ja kuunnella joka sana kaikkein tarkimmin, ottaa vastaan hyväily paljaalle käsivarrelle ja sormien kosketus ohimolle ja niskaan, mutta hän joutui luovuttamaan paikkansa tarvitsevammille.
Kirjassa kurkitaan niin Aleksin kuin Viljankin pään sisälle. Varsinkin Aleksin lapsuutta ja taustoja käydään läpi paljon. Aleksi pohtii enemmän uskoa ja uskon vaatimia asioita, Vilja taas painiskelee oman jaksamisensa ja oman paikkansa täyttämisen kanssa. Viljan kautta myös tutustutaan ehkäisykieltoon tarkemmin. Siihen, kuinka ikään kuin itsestään selvyys se on, mutta kuinka raskas taakka välillä kantaa.
Olen vatsani vanki enkä pysty suunnittelemaan elämää yhdeksää kuukautta edemmäs. Ainoa kalenterini on kuukautiskierto. Minä vuodan verta, minä lakkaan vuotamasta, minä kannan lasta, minä lakkaan kantamasta ja vuodan taas, ja siinä on kaikki, mitä minun on lupa odottaa.
 Tämän kirjan voi nähdä kritiikkinä vanhoillislestadiolaisuuteen, mutta enemmän tämä on mielestäni kuitenkin kuvaus vanhoillislestadiolaisuudesta. Asiat on esitetty kauniisti ja lukija johdatellaan sisään siihen maailmaan. Tämä oli vaikuttava kirja.

Suosittelisin tätä niille, jotka haluavat avartaa omia näkemyksiään vanhoillislestadiolaisuuden suhteen. Niille, jotka haluavat lukea kaunista, hieman runomuotoistakin, kieltä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.