tiistai 1. huhtikuuta 2014

Laura Save: Paljain jaloin

Vinkkaaja: Leena
  • Julkaisuvuosi: 2013
  • Sivumäärä:380
  • Juoni: Alle kolmikymppinen lääketieteen opiskelija sekä pienen pojan äiti saa tietää sairastavansa osteosarkoomaa, luusyöpää. Laura aloittaa taistelun syöpää sekä aikaa vastaan. 
Tämä kuului kirjoihin, jotka ovat vieneet minut kokonaan mukanaan. Kirja, jota luin ensimmäisenä iltana lähes 200 sivua. Kirja, joka kosketti ja itketti, mutta myös hymyilytti ja välillä jopa naurattikin. Laura Save osasi mielestäni todella hyvin kertoa tarinansa. Niin, tämä on rankka, omaelämäkerrallinen teos. Kirja alkaa siitä, kun Laura saa tietää sairastavansa osteosarkooma. Kirjassa siirrytään tunnetilasta toiseen. Epätoivosta toivoon. Surusta iloon. Tämä kirja on osoitus uskomattomasta taistelutahdosta, mikä ihmisestä löytyy. Ja osoitus siitä, kuinka julma sairaus syöpä on. Siitä, kuinka vakava sairaus todellakin sotkee koko elämän. Ennen diagnoosia Laura oli lääketieteen opiskelija, vaimo ja tuore äiti. Diagnoosin jälkeen hän oli syöpäpotilas. s y ö p ä p o t i l a s. Muut roolit pysyivät, mutta jäivät taustalle.

Kirja sisältää välillä katkeraa tilitystä sairaudesta, välillä uskoa tulevaan, välillä mustaa tilannekomiikkaa. Ja lisäksi tiukkaa tekstiä sairaudesta ja sairauden luonteesta. Siitä, miltä tuntuu, kun kaikki omassa elimistössä ei olekaan omaa.
Inhoan sitä, että jalkani sisällä on jotain, mistä en edes tiedä, miltä se näyttää tai miten se toimii. Inhoan näitä kovia rautaisia muotoja, tätä kireyttä ja epävarmuuttani siitä, miten tekonivel kestää liikkeitäni.--- ---Yritän keskittyä asioihin, jotka ovat mukavasti elämässäni. Otsoon ja tulevaan muuttoomme.  
Itselläni on omakohtaista kokemusta siitä, kuinka lähipiirissä olevalla ihmisellä on syöpä. Tämän takia varsinaiset hoitokuvaukset eivät olleet minulle yllätyksiä. Täysin tietämättömälle ihmiselle tämä on kuitenkin hyvä kuvaus myös itse "sairausprosessissta". Mitä tapahtuu ensin, mitä sitten. Kuinka elämä pyörii käytännössä koko ajan sairauden ympärillä. Siitä, kuinka koko ajan elää elämäänsä pelon ja toivon välimaastossa. Kuinka välillä uskaltaa olla varovaisen toiveikais ja taas välillä ollaan todella syvällä epätoivossa.
Elämä kantaa. Niin varmaan! Hautausmaalle se minut kantaa. Tuntuu, ettei kukaan osaa auttaa. Pitäisi nauttia keväästä ja olla ajattelematta sairautta. Kokeilkaapa kuulkaa itse! Olkaa te ajattelematta sitä, että te olette hiuksettomia ripsettömiä kalpeita haamuja, että te laskette tunteja seuraavaan kipulääkkeeseen, että teidän maksanne meinaa poksahtaa niistä myrkyistä, joita teihin syydetään, että kukaan ei tiedä, elättekö te enää ensi vuonna, että teidän polvenne on jäykistynyt muodoton irvikuva siitä nivelestä, mikä se on aina ollut
 Kirjan lopussa Laura on varovaisen toiveikais, mutta on kuitenkin myös hyväksynyt sen mahdollisuuden, että elämä saattaa olla tässä. Saatokodista on varattu jo varuiksi paikka.

Laura ei selvinnyt taistelustaan syöpää vastaan. Hän kuoli ennen kuin sai tiedon kirjan julkaisusta.


Tämä on kirja isolla k:lla. Tämä kannattaa lukea. Rankka tämä on, joten herkimmille en suosittelisi. Muille kyllä. Tämä on erittäin hyvä kirja lukea, jos läheiselläsi on syöpä, jos itselläsi on syöpä tai jos joko sinulla tai läheiselläsi on ollut syöpä. Muillekin tämä on kerrassaan hyvä tietopaketti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.