keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Hanna Tuuri: Orapihlajapiiri

Vinkkaaja: Petra
  • Sivumäärä: 285
  • Julkaisuvuosi: 2011
  • Juoni: Kirsi asuu murrosikäisen tyttärensä Annin kanssa Kuopiossa. Hän kärsii turruttavasta arjesta ja yksinäisyydestä ja päättää muuttaa Annin kanssa Irlannin maaseudulle yhteisöön, jossa hoidetaan kehitysvammaisia kotiympäristössä. Anni vastustaa lähtöä ja ottaa sen raskaasti. Kirsille lähtö edustaa viimeistä oljenkortta, mutta kaikki ei sujukaan niin kuin haaveissa.
Orapihlajapiiri oli virkistävää vaihtelua viime aikaiseen raskaamman puoleiseen lukemistooni. Kirja oli nopea ja helppolukuinen, juoni uusi ja mielenkiintoinen, joten kirja tuli ahmittua parissa päivässä.

Kirjan alkupuolella vallitsevana teemana oli Kirsin ja Annin äiti-tytärsuhde, jossa riittikin ihmeteltävää. En pystynyt käsittämään millainen äiti pakottaisi teini-ikäisen tyttärensä jättämään koko elämänsä ja muuttamaan vierasmaalaiseen kylään vain siksi, että äidiltä on oma itse kadoksissa. Omaa elämäänsä kun voisi muuttaa myös vähän vähemmän dramaattisin keinoin. Annin paha olo oli kuvattu käsinkosketeltavan hyvin ja häntä todella kävi sääliksi. Kirsin toiminnan motiivit sen sijaan jäivät hiukan epäselviksi ja oli vaikea käsittää miten hän perusteli itselleen Annin pakottamisen muuttoon ja myöhemmin laiminlyömisen vieraassa maassa. Se ei jotenkin sopinut yhteen sen kuvan kanssa, joka Kirsistä muuten annettiin ajattelevaisena ja uhrautuvana ihmisenä. Toisaalta lienee aika yleistä, että kuvitellaan lasten tottuvan ajan myötä tilanteeseen kuin tilanteeseen.

Kirjan loppupuolella iso teema oli kehitysvammaisia hoitava yhteisö, jonne Kirsi ja Anni muuttivat. Yhteisö perustui vapaaehtoisuuteen: kenellekään ei maksettu palkkoja vaan yhteisö kustansi kaikkien elämisen ja kaikki tekivät työtä (Anni kävi tietysti koulua). Kehitysvammaiset asuivat perheissä ja päivisin he kävivät kykyjensä mukaan töissä. Ajatus tällaisesta yhteisöstä on mielenkiintoinen. Voisiko sellainen toimia käytännössä? Entä kun hoitajat tulevat eläkeikään eikä heillä ole säästöjä? Olisi hienoa ja ihanteellista, jos aikuisille kehitysvammaisille pystyttäisiin tarjoamaan tällainen koti. Käytännössä siihen varmasti liittyisi vapaamatkustajaongelmia sekä monia muita ihmisluonnon ei niin hyviä puolia.
- Minun pitäisi jaksaa paremmin, Liz suri, ihmetteli, kuinka me tammelaiset aina jaksoimme. Sanoin, ettemme jaksaneetkaan, mutta meitä oli monta: ennen kuin väsyi ja aivan pimahti, haki apuun jonkun toisen. Clairen äiti hymyili, sen hymyssä oli haikeutta, silmissä surua.
Muistin, mitä Anni oli puhunut illalla. - Äiti, minkälaista on syntyä suruun, se kysyi.
- Mitä? ihmettelin.
- Kaikki haluaa terveen vauvan, Anni sanoi. - Jos syntyy kehitysvammaisena tai sairaana, ihmiset suree. Ihan varmaan sen aistii, pikkuvauvanakin, Anni tuumi.
Kirjassa käsitellään pintapuolisesti monia painavia teemoja kuten kehitysvammaisuutta, aikuiseksi kasvamista ja kuolemaa. Valitettavasti jälkeenpäin jäi kuitenkin sellainen olo, että niistä ei jäänyt kovin paljoa käteen. Pieniä juonia oli suuri määrä eikä merkittäviin ja tärkeisiin asioihin keskitytty sen syvällisemmin, mikä vähän jäi harmittamaan. Lopussa kaikki pienet langanpätkät sidottiin kiireellä yhteen ja nopea tempo oli hengästyttävä.

Joka tapauksessa Orapihlajapiiri oli kuitenkin mielenkiintoinen ja elämänmakuinen kirja, jonka äärellä viihtyi mukavasti muutaman illan. Suosittelenkin sitä kaikille, jotka kaipaavat taukoa omasta elämästään ja keskittymistä johonkin ihan toisenlaiseen tarinaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.