lauantai 23. elokuuta 2014

Chinua Achebe: Kaikki hajoaa

Vinkkaaja: Tiina

Julkaisuvuosi: 1958 (suomennos 2014)
Sivumäärä: 239
Juoni: Nigerialaiseen igbo-klaaniin kuuluva Okonkwo vannoo kolmen asian nimeen: ylpeyden, voiman ja kunnian. Heikkous on sairaus, josta pitää kaikin keinoin pyristellä irti. Myös oman jo kuolleen isän velttous ja kunniattomuus heittävät edelleen Okonkwon ylle pimeän varjon, jonka mies yrittää vimmaisesti karistaa kannoiltaan - ja yrittää kitkeä sitä vähintäänkin yhtä vimmaisesti pois myös lapsiltaan. Usean vaimonsa ja monien lastensa kanssa elämä ei menekään aina niin kuin Okonkwo haluaisi, mutta varsinaiset vaikeudet alkavat, kun valkoiset miehet saapuvat paikalle. Romaani valittiin Time-lehdessä sadan parhaan 1900-luvulla ilmestyneen englanninkielisen romaanin joukkoon.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1890-luvun Nigeriaan. Luvassa on eksoottista elämää Afrikan luonnon keskellä. Klaanin uskonto, hierakia ja kylän oma -välillä hurjakin - elämänmeno tulevat tutuiksi. Siirtomaiden asukkaita alkaa kuitenkin vallata klaanin alueita ja tuovat sen keskuuteen uuden hallinnon ja täysin päinvastaisen uskonnon kuin heidän omansa. Edes "rautahevosella kulkevan" tiedustelijan hoitaminen pois päiviltä ei hidasta lähetyssaarnaajien intoa kitkeä näiltä alkuasukkailta pois vääriä uskomuksia. Uusi uskonto perustuu siihen, että kaikki ovat hyväksyttyjä eikä ylintä jumalaa tarvitse pelätä - toisin kuin igbo-klaanin omia lukuisia jumalia, joita asukkaat yrittävät lepytellä erilaisilla uhrimenoilla. Myös klaanin itsensä hyljeksimät jäsenet, jotka on karkoitettu kylän ulkopuolelle, saavat turvaa uudesta uskonnosta. Jossain vaiheessa kylän traditionaalista linjaa noudattavat joutuvat pahalle törmäyskurssille käännynnäisten kanssa, ja sen jälkeen kaikki hajoaakin kirjan nimen mukaisesti. 

Olen lapsesta saakka ollut innoissani vieraista kulttuureista ja niihin liittyvistä tarinoista. Erityisesti Afrikka ja sen luonto sekä heimot ovat kiehtoneet. Kaikki hajoaa -romaani olikin helppo valita kirjaston kirjamerestä, ja kääntelin sen sivuja ahneesti. Kirjan ansiot tosin eivät ole niinkään tuikitavallisesssa kerronnassa, vaan itse tapahtumat tekevät siitä mielenkiintoista luettavaa. Ilmaisultaan tai rakenteeltaan teos ei ole mitenkään erityinen, mutta joskus tapahtumat todellakin puhuvat puolestaan. Lukijan on myös helppo päästä henkilöhahmojen iholle ja tuntea heidän hätänsä, pelkonsa, raivonsa, rakkautensa ja voimansa. Erityisesti Okonkwon epätoivoinen yritys saada klaanilta itselleen kunnioitusta, mainetta ja valtaa muistuttavat hyvin paljon monia meidänkin yhteiskunnassamme eläviä ihmisiä. 

Näin länsimaalaisena oli erityisen kiehtovaa lukea poppamiesten taikamenoista, erilaisista rituaaleista, uskomuksista ja esi-isistä eli egwugwuista heidän vaellellessaan elävien joukossa. Myöskään brutaaleja tekoja ei ole säästelty, eivätkä edes lapset ole koskemattomia, jos he ovat kaksosia tai oletetaan, että lapsi on ogbanje eli yksi niistä pahanilkisistä pilteistä, jotka kuoltuaan palaavat äitinsä kohtuun syntyäkseen uudestaan.

"Sitten poppamies sanoi, ettei kuolleelle lapselle saanut pitää suruaikaa. Hän otti olallaan riippuvasta vuohennahkapussista terävän partaveitsen ja ryhtyi silpomaan lasta. Sitten hän lähti viemään sitä Pahuuden metsään vetämällä sitä maata pitkin nilkkaan kiinnitetystä hihnasta. Sellaisen käsittelyn jälkeen lapsi ajattelisi kahdesti ennen kuin palaisi, ellei sitten ollut niitä jääräpäitä jotka palasivat silpomisen jälkiä ruumiissaan - puuttuva sormi tai kenties jokin tumma juova kohdassa, johon poppamies oli partaveitsellään viiltänyt."

Kaiken näiden outojen asioiden takaa pystyy kuitenkin näkemään selvästi, että ihmiset todellakin ovat ihmisiä, samanalaisia kuin mekin täällä pimeässä Pohjolassa. Huumori, ystävyys ja se, että saa kuulua hyväksytysti johonkin joukkoon, ovat niin syvällä ihmisyydessä, että nuo voi tunteja jokainen.  Myös vieraiden asioiden tunkeutuminen omaan elämään aiheuttaa itse kullekin hämmennystä ja pelkoa. Toisaalta teos tuo itselleni mieleen William Goldingin Kärpästen herra -romaanin ainakin siltä kannalta, millaiseksi ihminen muuttuu, tai palautuu, kun näennäinen sivistys katoaa ja tilalle tulee pelkkä hengissä selviytyminen. Onko ihminen pohjimmiltaan paha, raaka ja tunteeton, kun ihmisen aito luonne päästetään esiin olosuhteissa, jotka uhkaavat selviytymistä? Näin ainakin Goldingin teos antaa ymmärtää, ja samantyyppistä taustaa voi löytää myös monista alkuperäisväestöistä kertovista tarinoista, kuten tästäkin kirjasta.

Kenen kannattaisi valita teos lukulistalleen? Kaikkien, jotka ovat vähääkään kiinnostuneita vieraista kulttuureista ja erityisesti afrikkalaisista perinteisistä yhteisöistä. Kirja on helppolukuinen, ja sen tapahtumat vievät taausti pois omasta arjesta.     

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.