perjantai 29. elokuuta 2014

J.K. Rowling: Paikka vapaana

Vinkkaaja: Leena

Julkaisuvuosi: 2012
Sivumäärä: 543
Juoni: Pagfordin pikkukaupunki menee pois raiteiltaan, kun valtuutettu Barry Fairbrother kuolee yllättäen. Pikkukaupunki on täynnä pieniä tapahtumia, pieniä suuria asioita, juoruilua, juonittelua. Lisäksi suurinta osaa kaupunkilaisista tuntuu yhdistävän viha Fieldsin huonomaineista asuinaluetta kohtaan.

En ole koskaan ollut mikään järkkyttävän suuri Harry Potter -fani. Toki olen kyseisiä kirjoja lukenut, mutten todellakaan kaikkia. Siinä vaiheessa kun kirjaston varausjonot eivät olleet järjettömän mittaisia, olin kasvanut jo vähän turhan aikuiseksi ja kyyniseksi jaksaakseni lukea velhotarinaa. Pottereissa kuitenkin pidin Rowlingin tyylistä ja siitä, kuinka hän sai lukijansa koukuttumaan. Paikka vapaana on Rowlingin aluevaltaus aikuisten kirjallisuuden puolelle. Aluevaltauksen onnistumisesta en ole niin varma. Paikka vapaana on toki hyvä kirja, mutta onko se niin loistava kuin Rowlingilta ehkä odotettiin. Omasta mielestäni ei.

Paikka vapaana kertoo Pagfordin kaupungista ja sen asukkaista. Kirjassa on e r i t t ä i n monta henkilöä, joita seurataan. Aluksi tuottikin hieman tuskaa olla selvillä, kenestä milloinkin puhutaan. Mutta pikku hiljaa perhekunnat alkoivat tulla tutuiksi ja henkilöhahmot alkoivat tuntua kiinnostavilta. Henkilöhahmot olivat erittäin karrikoituja, mikä hieman tökki lukiessa. Toisaalta hyvyys ja pahuus eivät olleet mustavalkoisia käsitteitä tässä kirjassa. Jokaisella henkilöllä tuntui olevan se salainen pahe tai pelko. Nämä piilotetut salaisuudet tulivatkin osittain esille, kun Barry Fairbrotherin haamuna esiintyvät henkilöt (toisistaan tietämättöminä) kirjoittivat valtuuston nettisivuille paljastuksia kaupunkilaisista.

Kirjan teksti soljuu eteenpäin ja varsinkin puolivälistä alkaen kirja pitää otteessaan. Parhaiten Rowling kuvaa kirjan nuoret hahmot. Nuoruus ja sen ongelmat tulevat hyvin esiin samoin kuin se, kuinka kaukana vanhempien maailma on teini-ikäisten maailmasta.
Vaikeinta ja samalla upeinta oli olla sellainen kuin oikeasti oli, vaikka olisi julma ja vaarallinen; varsinkin jos oli julma ja vaarallinen. Kysyi rohkeutta olla salaamatta sitä, millainen eläin sattui olemaan. Toisaalta ei saanut teeskellä olevansa enemmän eläin kuin oli. Jos lähti sille tielle ja sortui liioittelemaan tai feikkaamaan, ihmisestä tuli samanlainen kuin Lokerosta, samanlainen tekopyhä valehtelija. Aito ja epäaito olivat sanoja, joita Fats toisti usein omassa päässään. Niillä oli hänelle tarkka sisältö siinä merkityksessä, jossa hän niitä itsestään ja muista käytti.
Pikkukaupungin elämään pääsi hyvin sisään ja olipa melkein sääli, kun kirja loppui. Loppu olikin sitten hieman yllättävä.

Kenelle? Hyvää lukuromaania etsivälle. Pikkukaupungista tai pienestä kunnasta kotoisin olevalle (koska juurikin tällaista se pikkukaupunkielämä on; kaikki tietävät (tai ainakin luulevat tietävänsä) kaiken kaikesta).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.