keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Oscar Wilde: Dorian Grayn muotokuva

Vinkkaaja: Petra
  • Sivumäärä: 363
  • Julkaisuvuosi: 1891 (tämä suomennos julkaistiin vuonna 2009)
  • Juoni: Ystävä maalaa muotokuvan kuvankauniista nuoresta Dorian Graystä, joka huumaantuu ulkonäöstään niin paljon, että toivoo sen pysyvän aina samana. Yllättäen toive toteutuu ja Dorianin keho lopettaa vanhenemisen. Se antaa Dorianille tilaisuuden elää mielensä mukaan juuri niin turmeltunutta elämää kuin hän haluaa. Merkit rappiollisesta elämästä, julmuudesta ja välinpitämättömyydestä tulevat sen sijaan näkyviin muotokuvaan ja vuosien saatossa  muotokuva muuttuu yhä vastenmielisemmäksi.

Ensimmäinen yllätys tarttuessani tähän Oscar Wilden klassikkoteokseen oli se, että Dorian Gray on mies. Olin aina jostain syystä kuvitellut, että hän olisi nainen. Toinen yllätys oli huomata, että tämän ilmeisesti viimeisimmän suomenkielisen käännöksen tekijä on Jaana Kapari-Jatta, joka on suomentanut ansiokkaasti myös Harry Potterit. Oli virkistävää tietää jo ensimmäiseltä sivulta alkaen, että tämä kirja on käännetty huolella ja ammattitaidolla. (Olen ikäväkseni viime aikoina törmännyt useampaan huonoon käännökseen.)

Vaikka tarina on kirjoitettu 1800-luvulla, jonne se myös sijoittuu, uusi käännös oli laadittu täysin nykykielelle, mikä teki siitä helposti lähestyttävän ja helppolukuisen. Aikaan liittyviä vieraita sanojakaan ei juurikaan ollut. Jouduin tarkistamaan vain sanan floretti (se on ohut ja kevyt pistomiekka).

Dorian Grayn tarina oli mielenkiintoinen, mutta sisälsi erikoisen olettamuksen, että ihmisen hyvyyden voisi nähdä päältä päin kasvoista, sen merkeistä ja uurteista. Harmillista, ettei se oikeasti mene niin, mutta olisipa se kätevää jos niin olisi. Toinen erikoinen juonenkäänne oli se, kun Dorian päätti innokkaasti unohtaa moraalin ymmärtäessään ettei elämä tule jättämään jälkiä hänen ulkonäköönsä. Hän ei ottanut huomioon, että omantunnon tuskat eivät katoa minnekään ja joutui etsimään apua niihin ooppiumista ja muista 1800-luvun huumeista. Välillä hän yritti tehdä parannusta ajatellen, että voisi kumota pahat tekonsa ja muotokuva voisi kaunistua takaisin.
Dorian Gray pudisti päätään. "Ei, Harry, minä olen tehnyt elämässäni liian paljon kauheuksia. Enää en tee. Aloitin hyvät tekoni eilen."
"Missä sinä olit eilen?"
"Maaseudulla, Harry. Olin yksikseni pienessä kievarissa."
"Poika hyvä", lordi Henry sanoi hymyssä suin, "kuka tahansa voi olla hyvä maaseudulla. Siellä ei ole houkutuksia."
Tarinassa on useita kerroksia. Sen voi lukea ihan vain hyvänä romaanina nauttien sen tunnelmasta. Toisaalta sen voi nähdä jopa psykologisena jännityskertomuksena, jossa käsitellään ansiokkaasti moraalia ja rappiota. Filosofisilta kysymyksiltä ei voi välttyä: miten käy kun ihmisen ulkonäöllisiä ansioita arvostetaan enemmän kuin sisäistä kauneutta.

Kirja aiheutti aikanaan paljon pahennusta. Kiinnitin huomiota tarinan miesten välisen läheisen ystävyyden laatuun, joka ei vaikuttanut ajalle tavanomaiselta. Googlaamalla selvisi, että kirjaa käytettiinkin todisteena Wildea vastaan oikeudenkäynnissä, jossa Wilde tuomittiin "törkeästä siveettömyydestä" (homoudesta). Surullista.

Voin suositella tätä klassikkoa varauksetta kaikille hyvästä tarinasta pitäville. Uskoisin, että erityisesti tämä uusin käännös on hyvä ja mielenkiintoinen lukukokemus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.