sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Peter Høeg: Lumen taju

Vinkkaaja: Leena
  • Julkaisuvuosi:2007
    (ensimmäinen suomenkielinen painos 1993, alkuteos 1992)
  • Sivumäärä:540
  • Juoni: Smilla Jespersenin kuusivuotias ystävä Esajas putoaa kerrostalon katolta. Smilla ei usko putoamisen olleen onnettomuus ja alkaa tutkia jopa henkensä uhalla tapausta.
Sekä Smillan että Esajaksen juuret ovat Grönlannissa. Kumpikin heistä eli elämäänsä Kööpenhaminassa. Kirjassa onkin koko ajan taustalla ajatus siitä, millaista on elää toisen kulttuurin keskellä. Ja kuinka yhdistää ne oman kansansa vanhat perinteet täysin uudenlaiseen ympäristöön. 

Päähenkilö Smilla on 37-vuotias nainen ja kieltämättä hieman erikoinen persoona. Hänellä on hyvin vahvat näkemykset ja hän pitää kiinni omista tavoistaan. Smillan voisi sanoa olevan hieman erakko. Hän tuntuu välttelevän ihmiskontakteja ja varsinkin läheisiin suhteisiin joutumista. Tarinan edetessä kuitenkin myös Smilla kasvaa ja ehkä jopa hieman avautuu.

Smillan suhtautuminen elämiseen ja olemiseen on hyvin erilaista kuin ns. perinteisen länsimaisen ihmisen.
Masennuksesta voi yrittää selvitä monella tavalla. --- --- Se on eurooppalainen tapa. Eurooppalainen toivoo pääsevänsä ongelmista toimimalla. Minä valitsen grönlantilaisen tavan. Se on, että astuu sisään synkkyyteen. Panee tappionsa mikroskooppiin ja uppoaa näkemäänsä. Kun asiat ovat oikein pahasti niin kuin nyt minä näen edessäni mustan tunnelin. Minä kävelen tunnelin suulle. Riisun hienot vaatteeni, alusvaatteeni, suojakypärän ja Tanskan passini ja kävelen pimeyteen. Minä tiedän, että juna on tulossa. Lyijyllä vuorattu höyryveturi, lastinaan strontium 90:ää. Minä kävelen sitä vastaan. Sen voin tehdä, koska olen 37-vuotias. Minä tiedän, että tunnelissa, pyörien alla, kiskojen välissä on pieni valopiste.
Kirja on hyvin perinteinen dekkari. Smilla tutkii Esajaksen kuolemaa. Hieman epäyllättävästi kyse oli tietenkin isommasta vyyhdistä, joka pienen pieni osa oli Esajas. Asiat huipentuvat loppua kohden ja ihmiset kasvavat henkisesti. Henkilöistä paljastuu myös tarinan edetessä uusia puolia ja uusia kytköksiä toisiinsa. Koko tarinan ajan on myös läsnä lumi. Smillalla on lumentajua.

Haasteena ja rikkautenakin kirjassa on lukuisat henkilöhahmot. Henkilöt on loistavasti kuvailtuja, mutta heitä on todella paljon. Välillä olikin hieman vaikeuksia hahmottaa, kuka kukin on. Henkilöt ja ympäristö olivat kuitenkin  taitavasti rakennettuja ja kuvailtuja. Tarina itsessään oli sen sijaan loppua kohden välillä hieman turhan epälooginen. Tämä hieman tökki.

Kenelle? Tämä on perushyvä dekkari. Jos sellaisen siis haluat lukea, lue. Samoin, jos koet jonkinlaista henkilökohtaista suhdetta lumeen, osuu tämä kirja varmasti sinuun. Eikä tämä yleisestikään ottaen ole pöllömpi lukuromaani.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.