torstai 6. marraskuuta 2014

Renate Dorrestein: Pojallani on seksielämä ja minä luen äidilleni punahilkkaa

Vinkkaaja: Petra
  • Julkaisuvuosi: 2006 (suomennos 2009)
  • Sivumäärä: 214
  • Juoni: Heleen on kahden teini-ikäisen äiti ja toinen perheyrityksen vetäjistä, kun hänen äitinsä saa infarktin ja menettää otteensa todellisuudesta. Alkaa vaikea tasapainoilu rakkaiden ihmisten erilaisten tarpeiden välillä ja loputon juoksu kodin, työpaikan ja sairaalan välillä kun Heleen yrittää hoitaa kaiken itse ja hyvin.

Hollantilaisen Dorresteinin kirja kuvaa onnistuneesti tilannetta, josta niin monet keski-ikäiset löytävät itsensä: omat vanhemmat alkavat tarvita enemmän ja enemmän apua arjen hoitamisessa samaan aikaan kun omat lapset tarvitsevat vielä huomiota ja tukea. Usein tähän yhdistyy vielä vaativa työ ja vaihdevuosien muutokset. On aika yllättävää, että tästä aiheesta ei kirjoiteta enemmän.

Dorrestein osaa löytää kipeistä asioista humoristisen näkökulman, joten kaikessa traagisuudessaan kirja oli hiukan koominen. Ei 'nauran ääneen bussissa'-koominen vaan enemmänkin 'asioilla on monta puolta'-koominen. Heleenin vaikea elämäntilanne avautui yksittäisten tapahtumien kautta.
Syöksyin vessojen suntaan. Ja heti kun avasin oven ja astuin kaakeloituun tilaan, kuulin hänen kirkuvan yhdessä kopissa.
Äiti! minä huusin. Etkö pääse ulos?
Hän jatkoi kiljumistaan ja jyskytti oveen.
Rauhoitu, äiti! Minä autan sinua!
Hän ei edes kuullut minua. Hän oli aivan luhistumaisillaan. Hänen kirkaisunsa kaikuivat seinistä.
---
Pohjaton toivottomuus löi ylitseni. Tavalla tai toisella olin onnistunut elämään lähes viidenkymmenen vuoden ikään asti hankkimatta ainuttakaan taitoa, josta olisi mitään hyötyä tässä tilanteessa. Mikään koko elämässäni ei ollut valmistanut minua tähän. Aivokuvaukselle varattu aika oli tullut ja mennyt jo kauan sitten, ja tiiviisti suljetun oven takana äidin ääni alkoi tulla huutamisesta käheäksi. Minä olin ääliö, täysi ääliö. Nojasin ovenkarmiin ja purskahdin itkuun.
Tuollaisen taakan alla kuka tahansa nääntyy ja niin käy Heleenillekin. Hän tavallaan huomaa, että voimat ovat vähissä, muttei enää kykene pysäyttämään itseään tai pyytämään apua ennen kuin kaikki kulminoituu. Se oli tarinassa mielenkiintoinen kohta ja olisin mielelläni lukenut enemmän analyysia siitä miksi niin usein ihminen tajuaa voimiensa loppuvan vasta kun ne ovat jo loppuneet. Kirjan loppuosa oli muutenkin hiukan sekava (mikä ehkä kuvaa Heleenin sekavaa mieltä ja elämää).

Uskon, että varsinkin monet perheelliset naiset pystyvät samaistumaan Heleeniin, joka taiteilee erilaisten vaatimusten ristitulessa. Tarina oli kiinnostava ja sopii luettavaksi oikeastaan kenelle tahansa, joka pitää puoliviihteellisistä lukuromaaneista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.