perjantai 14. marraskuuta 2014

Yann Martel: Beatrice ja Vergilius

Vinkkaaja: Petra
  • Julkaisuvuosi: 2010 (suomennos 2014)
  • Sivumäärä: 227
  • Juoni: Menestyskirjailija Henryllä on unelma kirjoittaa holokaustista kirja uudesta näkökulmasta, mutta viiden vuoden työn jälkeen kustantaja lyttää Henryn käsikirjoituksen. Henry lannistuu ja päättää jättää kirjan sikseen. Eräänä päivänä hän saa erikoista postia ihailijalta, joka pyytää häneltä apua oman näytelmäkäsikirjoituksensa kanssa. Ihailija (myös nimeltään Henry) osoittautuu hyvin omituiseksi mieheksi, joka täyttää ammatikseen eläimiä. Hänen näytelmänsä päähenkilöt ovat Beatrice-aasi ja Vergilius-mölyapina, joiden vuoropuhelusta kasvaa kokonaan oma sivutarinansa kirjaan. Kirjailijoiden yhteistyön edetessä lukijalle pikku hiljaa avautuu, mistä kaikessa on kysymys.

Tämä on ehkä hämärin ja vaikuttavin kirja, jonka olen lukenut pitkään aikaan. Tartuin tähän kirjaan alunperin pelkästään siksi, että Yann Martel on aikaisemmin kirjoittanut Piin elämä -teoksen, joka oli myös ajatuksia herättävä. Piin elämässä oli muistaakseni vahvasti yliluonnollisia sävyjä, jotka onneksi puuttuivat tästä kirjasta.

Kirjassa kulkee rinnakkain Henryn ja eläintentäyttäjän tarina sekä Beatricen ja Vergiliuksen tarina. Pidin jälkimmäistä kiinnostavampana, varsinkin sitten kun pääsin jyvälle mistä siinä kerrottiin. Siinä punaisen langan voi kiteyttää Vergiliuksen Beatricelle esittämään kysymykseen: "Miten me kerromme, mitä meille tapahtui, sitten kun tämä on joskus ohitse?"

Juonesta ei voi kovin paljoa kertoa pilaamatta yllätysmomenttia ja oivalluksen iloa mahdollisilta lukijoilta. Tässä kirjassa osa kiinnostavuutta perustuu juuri arvoituksellisuuteen. Kirjassa on suhteellisen paljon symboliikkaa, ja luulen, että iso osa siitä meni minulta ohi. Tekisikin mieli lukea kirja heti perään uudestaan, jotta kaikki asiat avautuisivat. Keskustelimme tästä lukupiirissä ja pohdimme onko kirjassa merkitystä sillä, että molemmat päähenkilöt ovat samannimisiä (menestyskirjailija ja eläintentäyttäjä). En osaa sanoa. Asian voi tulkita monella tavalla.

Joka tapauksessa kirja käsitteli todella rankkoja aiheita olematta kuitenkaan mässäilevä. Itse asiassa kirjan sävy oli jollain tavalla jopa kepeä. Sen sijaan moraalinen pohdinta kirjassa on vaativaa. Se on pääosassa kirjan loppupuolella ja vastuun sekä osallisuuden kysymykset nousevat lukijan silmille.

Yann Martel on poikkeuksellisen lahjakas kirjailija ja sanankäyttäjä. Mieleeni on jäänyt erityisesti Beatricen ja Vergiliuksen tarinan kohtaus, jossa Vergilius kuvailee Beatricelle kahdeksan sivun verran millainen hedelmä on päärynä. Kuvailu oli niin hyvä, että melkein maistoin päärynän omassa suussani. Pidin kohtausta erittäin tarkkanäköisenä ja taitavasti kirjoitettuna.

Oli vaikea valita kirjasta katkelmaa tähän blogipostaukseen kirjoitettavaksi, sillä mikään lyhyt kappale ei oikein anna oikeutusta kirjalle, jossa tapahtuu paljon rivien välissä. Päädyin valitsemaan tämän kohdan:
"Miksette antaisi minun lukea näytelmäänne, tai sitä, mikä siitä on valmiina?"
Eläintentäyttäjä ei vastannut.
Kokiko hän paljastavansa aarteen, jonka parissa oli työskennellyt koko elämänsä, ja kun se olisi tapahtunut, hän jäisi tyhjän päälle ilman salaisuuksia, tulisi ryöstetyksi? Pelkäsikö hän sisimpänsä paljastumista? Henryn ja muiden ihmisten reaktioita? "Vuosien työ ja tässäkö kaikki, mitä teillä on näytettävää?" Vaistosiko hän yrityksensä epäonnistuneen määrittelmättömästä syystä, johon hän ei osannut kuvitella mitään ratkaisua? Henry tajusi, ettei pystyisi vastaamaan mihinkään näistä kysymyksistä, koska hänellä ei ollut mitään käsitystä eläintentäyttäjän sisimmästä. Näytelmästä ja siitä käydyistä keskusteluista huolimatta mies oli hänelle täysi mysteeri. Tai, mikä vielä pahempaa: tyhjä aukko.
Tämä on kirja sinulle, joka nautit moraalisesta pohdinnasta ja symbolisesta kerronnasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.