keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Merete Mazzarella: Juhlista kotiin

Vinkkaaja: Petra
  • Sivumäärä: 200
  • Julkaisuvuosi: 1992
  • Juoni: Nelikymppinen Merete Mazzarella kuuli äitinsä sairastavan syöpää ja alkoi kirjoittamaan päiväkirjaa heidän viimeisistä yhteisistä viikoistaan. Mazzarellan äiti eli vain kolme kuukautta syövän toteamisesta. Myöhemmin noista kirjoituksista syntyi tämä kirja kunnianosoituksena sille ihmiselle, joka Mereten äiti kerran oli. 


Päällimmäisenä tästä kirjasta jäi mieleen se kuinka hienon kuvauksen Mazzarella kirjoitti äidistään. En tietysti tiedä kuinka todenmukainen kuvaus on, mutta kirjasta välittyi kokonainen ihminen erilaisine inhimillisine piirteineen. Jälkeenpäin tuntui siltä kuin olisin itsekin tuntenut Annamarie Schreckin, uteliaan ja iloluonteisen realistin.
Yleensäkin heidän välillään oli paljon sellaista, mistä ei koskaan puhuttu. Äiti ei uskonut että asiat puhumalla paranisivat eikä ainakaan että riita ratkaisisi mitään. "Sanat luovat sen, mitä ne sanovat", äidillä oli tapana huomauttaa, "eikä vihassa sanottu oikein koskaan unohdu." Mutta jos isä ärähti hänelle, hän suhtautui siihen äärimmäisen rauhallisesti. En tiedä tajusinko koskaan ärtymyksen syytä, mutta muistan että kerran isä nousi ruokapöydästä, huitaisi lautasliinansa pois ja sanoi: "Koska kukaan täällä ei kumminkaan piittaa minusta, niin voin yhtä hyvin ottaa vaatteeni ja häipyä." Kun hän oli paiskannut ruokasalin oven kiinni perässään, äiti sanoi: "Ei tämä niin vaarallista ole, ei hän kuitenkaan tiedä missä hänen vaatteensa ovat."
Annamarie Schreck ja hänen läheisensä saivat lopulta vain kolme kuukautta aikaa tottua ajatukseen hänen lähestyvästä kuolemastaan. Vääjäämättömästi etenevä sairaus vaikeutti hänen elämäänsä vähä vähältä ja vähensi jaksamista. Luulen, että se auttoi myös tulevaisuuden hyväksymisessä ja kuolemaan valmistautumisessa. Mazzarella ja hänen veljensä hoitivat äitiään, joka pystyi avustettuna asumaan kotonaan loppuun asti.

Oli aavistuksen lohdutonta lukea meiningistä Meilahden sairaalassa, jossa Mazzarellan äitiä hoidettiin. Huolimattomia lähetteitä, potilasta kuuntelemattomia kirurgeja ja tunteettomia lääkäreitä. Toisaalta oli lohduttavaa lukea myös kuinka hyvää saattohoitoa heille tarjottiin toisaalla.

Kirja oli äärimmäisen koskettava, ei kuitenkaan surullinen tai ahdistava. Mazzarella ei pyrkinyt kirjassa selittämään sitä miten äidin kuoleman hyväksyminen hänen kohdallaan meni, mutta oli mielenkiintoista lukea omaisen näkökulmasta tunteista ja ajatuksista, joita rakkaan ihmisen kuoleman lähestyminen nosti hänellä pintaan.

Tämä oli kaunis kirja äiti-tytär-suhteesta ja arvokkaasta kuolemasta. Havahduin taas ihmettelemään sitä, miksi kuolemasta on tehty nykypäivänä niin suuri tabu. On hassua, että ihmiset eivät keskustele siitä keskenään, vaikka se jokaisen kohdalle vääjäämättä ennemmin tai myöhemmin sattuu. Välttelemisen luulisi vaikeuttavan luopumista ja pahentavan surua.

Suosittelen tätä kirjaa kaikille, joilla on vanhemmat. :) Suosittelen tätä myös kuolemaan kiinnostuneesti suhtautuville ja niille, joita ajatus pelottaa tai kauhistuttaa. Tämä oli kuitenkin pohjimmiltaan lohdullinen kirja.

2 kommenttia:

  1. Olen lukenut monta Mazzarellan kirjaa, käyttänyt opinnoissa hänen kirjaa identiteetin määrittelyssä. Luin kevällä Mazzarellan pääsiäisen ja hämmennyin, koska se oli aivan erilainen. Hyvä, todella hyvä. Olin niin tottunut hänen tapaansa kertoa elämästään, hänen ajatuksistaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoista! Olen itse lukenut muutaman Mazzarellan kirjan, mutta en tuota Pääsiäistä. Täytyykin etsiä se käsiini! /Petra

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.