perjantai 12. kesäkuuta 2015

Isaac Asimov: Nemesis

Vinkkaaja: Leena
  • Julkaisuvuosi:1989 (suomeksi 1992)
  • Sivumäärä:417
  • Juoni:Eletään vuoden 2220 jälkeistä aikaa. Maa on ylikansoitettu, samoin sen avaruussiirtokunnat. Rotor-siirtokunta löytää tuntemattoman taivaankappaleen, tähden, jolle annetaan nimi Nemesis. Löydöstä ei kuitenkaan kerrota muille siirtokunnille, saati Maan väelle. Rotor oli lisäksi kehittänyt hyperassistentin, jonka avulla avaruudessa pystyi matkaamaan kohtuullisessa ajassa. Hyperassistentin avulla Rotor matkaakin Nemesiksen lähelle ja perustaa lisäksi pienen siirtokunnan Erythroon, Maan kaltaiselle planeetalle, jossa on kuitenkin jotakin omituista. Samaan aikaan Maassa yritetään kehittää epätoivoisesti Hyperavaruuslentoa, jotta Maapallon asukkaat ehtisivät tuhoutumisen alta pois.

Isaac Asimov on yksi tunnetuimpia Scifi-kirjailijoita. Asimovin Säätiö-sarja sekä robotiikkaan liittyvät romaanit ovat vanhoja, mutta tunnettuja. Nemesis on Asimovin viimeisimpiä romaaneja (Asimov kuoli verensiirrosta saamaansa AIDSin aiheuttamiin komplikaatioihin 1992) ja luulisin, ettei kyseessä ole Asimovin parhaisiin kuuluva romaani. Tai sitten Säätiö-sarjan kehuminen on ollut ylimitoitettua. Itselleni tämä oli ensimmäinen Asimovin kirja ja pidin Asimovin tavasta kirjoittaa. Vaikeat asiat saatiin kuulostamaan helpommalta ja yltiöteoreettisiin pohdintoihin ei päädytty.

Maapallon tuleva tuhoutuminen on hyvin yleinen teema Scifissä. Tässäkin kirjassa Maa on ylikansoitettu ja pahasti saastunut. Tämän lisäksi vielä Nemesiksen rata uhkaa Maata.
Marlene sanoi: "Näytät siltä kuin ajattelisit, että se olisi paljon pahempaa kuin miltä saat sen kuulostamaan. Mitä se haittaisi jos Nemesis panisi Aurinkokunnan värisemään vähän enemmän  - jos se kerran asettuu taas jälkeenpäin?"
"Niin, mutta asettuuko se täsmälleen samaan paikkaan? Siinä pulma. Jos Maan tasapainoasema on hiukan toinen -  hiukan kauempana Auringosta, hiukan lähempänä, jos sen kiertorata on hiukan epäkeskisempi tai sen akseli hiukan enemmän tai vähemmän kalteva - miten se vaikuttaa Maan ilmastoon? Pienikin muutos voi tehdä siitä asumiskelvottoman."
Nemesiksessä on rinnakkain kaksi tarinaa. Tarina Marlenesta, joka päätyy asumaan Erythroon. Marlene on erikoinen lapsi, joka pystyy kommunikoimaan Erythron (tai sen eliöiden) kanssa. Toisessa tarinassa ollaan Maassa, jossa kehitetään hyperavaruuslentoa. Maassa päähenkilönä on Marlenen isä.

Kirjan tapahtumat etenevät kivasti, mutta reilut 400 sivua on ehkä hieman ylimitoitettu mitta. Asiat olisi voinut tiivistääkin. Lisäksi loppu oli hieman pliisu. Kirjailijan usko ihmiskunnan järkevyyteen on ehkä liian suuri, jonka takia kirjan  loppuratkaisu ei tuntunut todenmukaiselta.

Kenelle? Scifin harrastajille. Kävisi myös ensimmäiseksi scifi-kirjaksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.