Julkaisuvuosi: 2009
Sivumäärä: 238
Juoni: Kirja kertoo erään perheen tarinan 50-luvulta lähtien. Kun Karjalasta kotoisin oleva isä mukiloi säälimättä äitiä, perheen kolme lasta joutuvat seuraamaan asiaa voimattomina vierestä. Usein isän nyrkki kohdistuu myös lapsiin, ja kodissa vallitsee pelon ja raa'an alistamisen ilmapiiri. Kaikista pahinta on, että äidin ääretön lempeys, uskonnollisuus ja joustavuus vain pahentavat tilannetta. Pitääkö aina sittenkin kääntää toinen poski lyötäväksi? Tapahtumat eivät suinkaan lopu äidin kuolemaan vaan lähtevät toden teolla vasta sitten käyntiin.

Tapahtumia tarkastellaan perheen vanhimman pojan, Toivon, näkökulmasta. Hän ei aina oikein tiedä, halveksiako vai rakastaako hyvää äitiään. Poika ei koskaan saa kotona hyväksyntää isältään, ja oma arvottomuuden tunne vainoaa häntä ja muita lapsia aikuisikään asti. Ainoa, joka varmasti pysyy, on äidin järkkymätön usko niin omaan mieheensä kuin Jumalaan. Tämä vain ärsyttää isää entistä enemmän, ja vihan vimmassa hän hakkaa vaimoaan yhä enemmän ja julmemmin. Kukaan lapsista ei uskalla puuttua tilanteeseen, edes aikuisina.
Tähän saakka tapahtumat kulkevat eteenpäin melko perinteisellä tavalla, mutta kun äiti kuolee, kirjaan alkaa tulla surrealistisia ja entistä groteskimpia piirteitä. Tapahtumat alkavatkin kulkea taaksepäin, ja Toivon puhelut niin Jumalan kuin kuolleen äitinsä kanssa saavat yhä oudompia sävyjä. Aiheen vakavuudesta huolimatta kirjailija käyttää mustaa huumoria, ja ainakin itse purskahtelin nauramaan vähän väliä omituisten sattumusten vuoksi.
"Kun hautajaisista oli kulunut puoli vuotta, äiti soitti minulle.
- Älä peljästy, Toivo, ääni puhelimessa sanoi. -Mä tulin Taivast.Tunsin äänen heti. Tietenkin pelästyin.
- Tuleeko tämä sairas pila Taivaasta asti?
- Sä ole ruvennu runkkamaha aika pali, ääni sanoi ja kujersi lempeästi.
Pelkäsin sydämeni pysähtyvän.
- Kui hurise? ääni kysyi kuin kiusallaan.
- Soitatko sä ihan Taivaasta asti?
- Ei ko mä soitan puhelinkopist. Mä ole käymäs tääl. Mut ei muu voi nähr.
- Onko se Taivas ylhäällä vai alhaalla - vai tässä samassa talossa?
- Ei.
- Sä pilailet ny mun elämäni tärkeimmällä asialla.
- Ei ol pila.
- Miten se saatanan henki pitelee luuria?
- Tämmöttis vaa."
Kun äiti on ollut kuolleena jonkun aikaa, hän laskeutuu takaisin maan päälle, ja hänen ääretön uskonsa on antanut hänelle jumalaisia voimia, joiden avulla hän panee ruotuun niitä ihmisiä, jotka ovat häntä aikanaan loukanneet ja alistaneet. Voimat eivät kuitenkaan ole negatiivisia, vaan äidin rajaton hyvyys pakottaa häntä aiemmin loukanneet ihmiset polvilleen. Äidin hyvyydelle ei enää kukaan mahda mitään. Hyvyys vain ei enää ole nöyrää ja alistunutta vaan mahtavaa ja voimallista -ja rivokielistä.
Sitä mukaa, kun Toivo käy menneisyyden asioita läpi, hän elää aiemmin päin mäntyä menneet asiat uudelleen, ja asiat korjaantuvat ja tapahtumat saavat aivan uuden historian. Kirjan lopussa, kun Toivo on vasta aluillaan, isä on jo lempeä ja kiltti mies, joka rakastaa ja kunnioittaa vaimoaan suuresti ja myös osoittaa sen.
Vaikka romaanissa puhutaan paljon Jumalasta ja uskosta, kirja ei todellakaan ole uskontopropagandainen. Äidin käyttämä rivo kieli luo suurta kontrastia, hämmentää lukijaa ja luo hykertävää huumoria.
Kirjan teemana on mielestäni, että jokainen vastaa itse omasta elämästään, vaikka lapsuus olisikin ollut täynnä alistamista, pelkoa ja nöyryyttämistä. Tosiasioiden edessä ei voi piileksiä, vaan ne pitää uskaltaa kohdata. Myös klassinen hyvä voittaa lopulta pahan -asetelma näkyy.
Suosittelisin Äärettömän Hyvä Nainen -romaania niille, joita perinteiset ja helpot romaanit tympivät. Jos musta huumori ja toteava kerronta kuuluvat lukijaa viihdyttäviin elementteihin, tartupa tähän teokseen.