- Sivumäärä: 366
- Julkaisuvuosi: 2012
- Juoni:Petter saapuu papiksi pieneen saaristolaisseurakuntaan. Sota on loppunut, mutta kaikesta on edelleen pulaa, myös saaristossa. Petterin mukana saapuu hänen vaimonsa ja lapsensa. Pappi on vielä kovin nuori ja kokematon. Hän on kuitenkin ihminen, joka saa puolelleen koko seurakunnan.
Tämän kirjan pappi on myös henkilö, joka saa puolelleen lukijankin. Etukäteen ajateltuna pappi ja saaristolaisseurakunta eivät olisi ne asiat, jotka veisivät mukanaan tämän lukijan. Yllätyksekseni näin kuitenkin kävi. Odotin päivisin sitä hetkeä, että pääsisin Jään pariin. Kirjan nimi avautui, ainakin itselleni, kunnolla vasta kirjan loppupuolella (ja silloin se tekikin sen sitten todella lujaa). Sitä ennen päässäni soi aina kirjaa katsellessani Apulannan Jää, älä jää (Teit meistä kauniin). Kirjan päätapahtuman jälkeen myös kannen kuva avautui aivan eri tavalla. Erittäin hyvin mietitty, sanoisin.
Tutkaillessani kirjaan merkitsemiäni kohtia havaitsen, että jää-sana on kyllä osana lähes jokaista merkintääni.
Koko ajan täytyy tietää miltä edessäpäin näyttää ettei porhalla ohuen jään alueelle jolta ei sitten pääsekään pois. Jää on siitä kiinnostavaa, että vaikka on kulkenut hyvän matkaa sellaisella alueella, jää ei ikinä kanna jos yrittää tulla samaa tietä takaisin.Siltikään en oikein ymmärtänyt kirjan nimeä ennen varsinaista isoa tapahtumaa. Ison tapahtuman jätän salaisuudeksi. Oli se sen verran kohahduttava kohta.
Lundbergin teksti on kaunista. Kirja vie mukanaan pieneen pappilaan ja saa henkilöt tuntumaan läheisiltä. Erityisesti papin. Kirjassa katsellaan elämää pääsääntöisesti papin näkökulmasta, mutta myös muut henkilöt saavat vuoronsa astua esiin. Tähän saaristolaisseurakuntaan onkin päätynyt paljon erilaisia ihmisiä. Ja paljon erilaisia tarinoita.
Potkurilla pääsee perille nopeammin kuin veneellä: kun meri on jäässä, käy selväksi mikä merkitys veden vastuksella on veden läpi kulkevalle esineelle. Arthur Manström on potkiessaan ääneti, mutta epäilemättä hän pystyisi pitämään esitelmän fysiikan laeista. Kuun ja tähtien alla, kuun ja tähtien yllä liukuva Lydia on lumoutunut, täydellisen iloinen. Ei velvollisuuksia täytettävänä, ei tulevaisuutta josta huolehtia, on vain tämä hetki. Lapsena hän kiljui riemusta kelkassa istuessaan, se ei ole kaukana siitä, mitä turkislakkinsa ja pystyyn nostetun susikauluksensa sisään uppoutunut Arthur Manström on kuulevinaan henkäysten keskeltä, mielessään hän hahmottelee jo kuvausta vesiteitä peittävän jään majesteettisuudesta. Pyyhkii pois veneiden, jullien ja silakkaveneiden vesivanat, sinetöi kalastajien pellot ja huvipurjehtijoiden lempeät laineet.Sanoisin, että tämä kirja on kyllä ansainnut Finlandia-palkintonsa.
Kenelle? Tämä sopii ainakin historiallisista kirjoista kiinnostuneille. Jos sinua kiinnostaa sotien jälkeinen aika tai saaristolaisuus (tai pienet seurakunnat) tai ihmisten kohtalot, niin tästä kirjasta ne löytyvät.